Niina Mero: Englantilainen romanssi, 2019

Toimittajan uraa suunnitellut, mutta englantilaisten 1800-luvun romantikkojen (Keats, Shelley, Byron) runoihin rakastunut ja niistä gradua tekevä Nora lähtee vastentahtoisesti Englantiin siskonsa Helin häihin. Vastentahtoisesti siksi, ettei hän halua antaa todellisuuden häiritä kirjallista mielikuvaansa Englannista satujen saarena, paikkana, josta on lähtöisin tuo ihana runous ja muut Noran rakastaman englantilaisen kulttuurin piirteet. Perillä häneen tekee kuitenkin vaikutuksen sulhasen koti, valtava aateliskartano, ja aatelinen elämäntapa muutenkin. Unelmien Oxford on lähistöllä, eikä rakastumistakaan voi välttää (vaikka Nora tekeekin parhaansa sitä välttääkseen), ja mukaan tulee myös arvoituselementti, kun perillä selviää, että sulhasella on kadonnut veli.

Pidin tästä goottilaisen romaanin nykyaikaan tuovasta esikoisteoksesta: se oli mukavaa, kevyttä, älykästä ja viihdyttävää lukemista, bonuksena se, että siinä puhuttiin kirjoista, kirjallisuudesta ja taiteesta. Kirjassa oli huumoria ja se oli hyvin kirjoitettu (yhtä isoa miinusta lukuun ottamatta), ja pidin monista sen huomioista.

Uusperheen sisarukset Nora ja Heli olivat sekä ulkonäöltään että luonteeltaan toistensa vastakohtia: Nora tumma, tatuoitu ja mustiin pukeutuva, Heli vaalea; Nora introvertti ja vetäytyvä, Heli ekstrovertti, tunteensa avoimesti osoittava ja kaikki hurmaava. Minusta oli mukavaa, että molemmat kuvattiin erilaisuudestaan huolimatta fiksuiksi ja mukaviksi, ja he tuntuivat myös eläviltä ihmisiltä: Nora esimerkiksi oli piikikkään ulkokuorensa alla epävarma ja vähän alemmuudentuntoinen älykkyydestään huolimatta ja hänen persoonansa kantoi kirjaa pitkälle. Kirjan lopussa oli hauska yllätys, juoni piti hyvin otteessaan (vaikka kirjaa olisi voinut vähän lyhentääkin) ja Mero solmi langat hyvin yhteen. Vähän tosin mietin, ovatko myrkkykasvit todella noin myrkyllisiä?

Kirjassa kulki mukana myös syvällisempi juonne rakkauden mahdollisuudesta, luottamuksesta ja uskalluksesta. Voiko todellisuus koskaan vastata mielikuvitusta? Uskaltaako ottaa riski aiemmista pettymyksistä huolimatta?

Kartanon alueessa oli jotain kiistattoman poeettista, päärakennuksen julma, kivinen synkkyys oli kummallisessa kontrastissa ympäröivän, avoimen luonnon ja rakennetun puutarhan herkän estetiikan kanssa. Elämä ja kuolema, valo ja varjo kietoutuivat toisiinsa, ja kuin jossakin John Deen kellareissa suorittamassa alkemistisessa kokeessa ruma muuttui kauniiksi, lyijy kullaksi ja kuolleet eläviksi. (109)

Tuo mainitsemani iso miinus kirjassa oli se, että lukiessani minusta tuntui, että luen käännösromaania, jota ei ole käännetty kovin hyvin. Esimerkkejä: ”olin yrittänyt kaivaa kantapääni maahan” (< I had tried to dig my heels in, 219), ”olin Mikon kanssa proverbiaalisesti naimisissa” (224), ”goottilaiset romanssit haluttiin kieltää” (253, ei varmaan sentään romansseja vaan tällaisia romansseja kuvaavat romaanit), byroneski viehätys (englanniksi Byronesque, mutta suomessa ei ole tällaista adjektiivin päätettä, 274), ”homma näytti jokseenkin hasardilta” (275), ”visuaalisesti tyrmäävä mutta melko graafinen alastonmaalaus” (298, suomen kielessä 'graafinen' tarkoittaa taiteen tekemisen tapaa, ei kursailematonta tai yksityiskohtaista)... Kun aloin kirjoittaa näitä ylös noin sivun 215 jälkeen, löysin suunnilleen 35 anglismia. Kyllähän romaani sijoittuu Englantiin, mutta sekä kirjailija että minäkertoja ovat suomalaisia. En tarkoita, että suomen olisi pitänyt säilyä samanlaisena Agricolan ajoista lähtien ja myönnän olevani kielinipottaja, mutta suomi ja englanti ovat kuitenkin eri kieliä, ja kun luen suomeksi, haluan myös lukea suomea. Tulevaisuudessa kustannustoimittaja tai Mero itse voisi ehkä kiinnittää näihin kieliseikkoihin huomiota. Minua ne häiritsivät aika paljon muuten hyvässä kirjassa, joka oli kuitenkin suurimmaksi osaksi sujuvaa kieltä, joskus kaunistakin.

Tätä kirjaa on luettu blogeissa paljon ja pääsääntöisesti pidetty. Päällimmäisiä blogiosumia: Lumiomena, Lily, Mitä luimme kerran, Kirjaluotsi, Kirjoihin kadonnut, Amman kirjablogi, Tuijata...

Helmet-haasteeseen saan tästä kohdan 45. Esikoiskirja.

Edit 2.7.20.

Niina Mero: Englantilainen romanssi, 2019. Gummerus. Kannen kuvan tekijää ei ole mainittu (tai se on kirjaston tarran alla). 383 sivua.