Doris Dörrie: Happy. Ein Drama, 2001

Tässä saksalaisessa näytelmässä kerrotaan kolmen kolmikymppisen pariskunnan yhteisestä illanvietosta. Emilia ja Felix ovat eronneet vähän aikaa sitten, Charlotte ja Dylan ovat rikastuneet viime vuosina mutta eivät ole onnellisia (Charlotte ei ole tyytyväinen ja tuntuu kaipaavan entisiä mutkattomia aikoja; Dylanilla on hiljattain ollut yhden yön juttu Emilian kanssa); ainoastaan Anette ja Boris ovat yhtä rakastuneita ja onnellisia kuin aina ennenkin. Vanhat ystävykset kokoontuvat lauantai-iltana syömään Charlotten ja Dylanin luokse ja Felix yllyttää kahta muuta pariskuntaa tekemään kokeen: tunnistavatko pariskunnat toisensa sokkoina vain tunnustelemalla toistensa ruumiinosia? (Tällaista on näytelmän mukaan tutkittu Max Planck -instituutissa, jossa Emilia on töissä sihteerinä, ja saatu tulokseksi, että eivät tunnista.)

EMILIA jää istumaan, katsoo [Felixiä] Tiedätkö, joskus kaipaan sinua ihan hirveästi, aivan kuin olisit kuollut, ja sitten menen kylpyyn ja haistelen partavettäsi, kunnes olet taas paikalla kuin pullon henki, ja sitten huomaan, että en itse asiassa kaipaa sinua, vaan itseäni - sitä millainen joskus olin...

Näytelmässä on yhdeksän kohtausta, ja sen rakenne on peilikuvamainen. Kolmessa ensimmäisessä kohtauksessa kerrotaan pariskuntien valmistautumisesta illanviettoon omissa kodeissaan (Felix on tullut hakemaan Emiliaa tämän uudesta pienestä asunnosta), kolmessa keskimmäisessä kerrotaan tapaamisesta, ja kolmessa viimeisessä kuvataan pariskuntia taas erikseen ja heidän reaktioitaan illan tapahtumiin. Illanvietosta lukiessa oli vähän hankalaa pitää mielessä, kuka oli kenenkin puoliso.

CHARLOTTE Miksi sinä oikein itket?
DYLAN Koska sinä et koskaan kuuntele minua.
CHARLOTTE Kuuntelenhan minä sinua.
DYLAN Ei, et kuuntele. Sinä vain tunnut kuuntelevan minua, niin kuin radiota kuunnellaan, mutta samalla hetkellä kun kuulet sanani unohdat ne.

Näytelmässä on kyse rakkaudesta, sen loppumisesta tai kestämisestä, hauraudesta tai vahvuudesta, siitä miten sen voi (ehkä) säilyttää, sekä siitä, miten parisuhteessa ja läheisessä yhteydessä toiseen oleminen vaikuttaa omaan olemassaoloon. Kaikki pariskunnat ovat rakastaneet toisiaan ennen ja he rakastavat toisiaan tavalla tai toisella edelleen, myös eronneet ja toisiinsa pettyneet Emilia ja Felix sekä Charlotte ja Dylan, joiden avioliitto rakoilee.

Näytelmässä puhutaan paljon ja niin naiset kuin miehetkin kertovat avoimesti tunteistaan ja ajatuksistaan, analysoivat niitä ja yrittävät selvittää ongelmansa, tai Emilian ja Felixin kohdalla selvittää mitä tapahtui. Pariskuntien erilaiset elämäntilanteet mahdollistavat sen, että rakkautta valotetaan hyvin monelta kannalta. Vaikka keskustelut eivät tunnu kovin realistisilta, jokapäiväisiltä keskusteluilta, ne ovat kiinnostavia, eikä näytelmä tunnu vain filosofiselta harjoitukselta vaan siinä on myös elämänläheisyyttä. Se sijoittuu nykyaikaan, vaikka kansikuva viekin ajatukset 1950-luvulle.

Dörrie onnistuu saamaan lukijan välittämään henkilöistään, koska he kuitenkin loppujen lopuksi välittävät toisistaan. Vaikka he eivät ole mitenkään yksiselitteisen sympaattisia (varsinkin Felix on ennemminkin ärsyttävä), lukija tuntee myötätuntoa heitä kohtaan ja toivoo, että he onnistuvat ratkaisemaan ongelmansa. Näytelmä on perusvireeltään melko haikea, mutta sen loppu on kuitenkin toiveikas.

BORIS Mutta jos emme ole kehomme, keitä me sitten olemme?
ANETTE Sinä olet minun uneni ja minä ehkä sinun...
BORIS Tuo kuulostaa kauniilta. Vain vähän ilmavalta, painottomalta, ... kuin voisi, huiskis, tulla puhalletuksi pois.
ANETTE Totta. Kaikkihan voi, huiskis, tulla puhalletuksi pois. Sitä minä pelkäsin.
ANETTE Annan sinun olla minun unissani, jos minä saan olla sinun unissasi.
BORIS Bob Dylan.
ANETTE Ajattelin myös, kun seisoimme siinä kuin hölmöt, alasti, siteet silmillä - minä olen siinä, koska sinä olet siinä. Minä tunnen itseni Anetteksi, koska sinä näet minut Anettena. Jos et enää näe minua, minusta tulee joku muu. Minä liukenen, ... ja jollekin toiselle olen sitten myös joku toinen...
BORIS Huh, tuo kuulostaa vähän pelottavalta.
ANETTE Mutta uskon, että se on totta, muuten ei voisi rakastaa koko ajan uudelleen, ...

Näytelmän englanninkielinen nimi Happy saa selityksen kahdessa kohdassa, ensimmäisenä Dylanin ja Charlotten dialogista näytelmän alkupuolella:

DYLAN Es geht uns doch so gut. Bist du denn überhaupt nicht happy? (Meillähän menee niin hyvin. Etkö sitten ole yhtään happy?)
CHARLOTTE Ja, jetzt bin ich happy. Aber früher waren wir glücklich. (Kyllä, nyt olen happy. Mutta aiemmin me olimme onnellisia.)

Toisessa kohdassa puhutaan Happy-nimisestä hajuvedestä, jonka Dylan on ostanut Charlottelle lahjaksi Hongkongista ja jota Charlotte on uskollisesti käyttänyt, vaikkei kumpikaan itse asiassa pidä siitä, ainakaan nykyään. Näytelmässä puhutaan muuten varsin paljon hajuista ja tuoksuista.

Doris Dörrie on saksalainen elokuvaohjaaja ja -käsikirjoittaja ja hän on kirjoittanut myös romaaneja, kertomuksia ja lastenkirjoja. Olen kauan sitten lukenut hänen romaaninsa Mitäs nyt tehdään? (2001) ja muistikuvieni mukaan pidin tästä enemmän. Kirjoituksen käännökset ovat minun.

Kahden erikoishaasteen ja parinkymmenen näytelmän jälkeen saan tällä näytelmällä vihdoin myös Shakespearen sisarukset -näytelmähaasteen perushaasteen suoritettua, koska tämä on ensimmäinen lukemani näytelmä, jonka kirjoittaja on elossa.

Edit 15.10.20.

Doris Dörrie: Happy: Ein Drama, 2001. Diogenes. Kannen kuva: Jack Vettriano: Something in the Air, 1999. 112 sivua.