Frédéric Passy: Fredsutopien. Tal, 1899 (1897) - rauhannobelistit 1901

Tänä vuonna Nobelin rauhanpalkinto myönnettiin Maailman ruokaohjelmalle (WFP). Onnittelut organisaatiolle, joka auttoi viime vuonna sataa miljoonaa ihmistä 88 maassa! Sodat ja aseelliset konfliktit lisäävät nälästä kärsivien määrää, joten rauhantyö on senkin takia tärkeää.

Minulla oli vähän huono omatunto siitä, että olin mahdollisia kieliongelmia peläten hypännyt rauhannobelistisarjassani vuoden 1901 toisen palkitun, Frédéric Passyn (1822-1912) yli, varsinkin kun hänestä puhuttiin ohimennen hyvin arvostavasti toisen rauhannobelistin Klas Pontus Arnoldsonin kirjassa Oikeutta kohden: Etummaisena näistä [kansanedustajista] huomataan tuo 86-vuotias Frédéric Passy, Ranskan rauhanapostoli; ja Passy, viimeinen suurista vanhoista, on itsessään kokonainen historia (54).

Päätin siis lainata hänen kirjansa Fredsutopien. Eihän 120 vuotta vanha ruotsi niin vaikeaa voi olla, vai mitä? No jaa, kyllä ja ei. Alussa oleva teoksen julkaisijan Sveriges Kvinnliga Fredsförening -järjestön esittely oli jotenkin tosi hankalaa kieltä, mutta itse teksti, Passyn vuonna 1897 Lyonin talouspoliittisessa yhdistyksessä pitämä puhe, oli vanhoista oikeinkirjoitus- ja verbimuodoista huolimatta yllättävänkin helppolukuista. Teoksen lyhyys auttoi myös. 29 sivua on kirjaksi lyhyt, mutta puheeksi pitkä (kääntäjä on vielä hieman lyhentänyt sitä).

Tätä puhetta oli varmasti helppo kuunnella: se etenee johdonmukaisesti aiheesta toiseen, antaa konkreettisia esimerkkejä, on selkeä ja kiinnostava sekä lämminhenkinen ja se on kirjoitettu helppotajuisella tyylillä. Passy käsittelee ensin sanaa "utopia", jota rauhanaatteen vastustajat ovat käyttäneet mitätöidäkseen ajatusta, ja kääntää ajatuksen päinvastaiseksi: kun 1800-luvulla on jo toteutunut monta aiemmin mahdottomana pidettyä asiaa (puhelin, rautatie, lennätin, valokuvaus...), miksei sitten rauha? Samoin vapautta ja tasa-arvoa on aiemmin pidetty haavekuvina, mutta nyt niitä pidetään välttämättöminä.

Passy sanoo, ettei kuvittele päästävän sodista kokonaan eroon, mutta uskoo, että vähitellen voidaan eri keinoin vähentää kansainvälisiä kiistoja ja antaa ne tarvittaessa tuomioistuimen ratkaistaviksi. Hän myöntää, että sotilaat osoittavat sodissa suurta urheutta, mutta sanoo, ettei sotaa tällä perusteella pidä suosia, vaan että myös rauhan aikana esimerkiksi merimiehet, palomiehet, lääkärit ja sairaanhoitajat osoittavat samanlaista urheutta. Hän erottaa puolustus- ja hyökkäyssodan, ja sanoo, että sodan välttämättömyys on tarua.

Passy painottaa sitä, että nykyaikana 1800-luvun lopulla mikään kansa ei elä eristyksissä, vaan kaikki maat ja alueet ovat kosketuksissa toisiinsa, ja sota jossakin aiheuttaa laman muualla maailmassa. Samoin yhden kansan hyvinvointi auttaa myös toisia kansoja ja muissa maissa tehdyt keksinnöt ovat hyödyksi myös muualla. Rikkaat yritykset rakentavat rautatiet, satamat, höyrylaivayhteydet ja tehtaat osakkeiden avulla, ja näiden osakkeiden omistajia on ympäri maailmaa. Sota ei siis ole pelkästään halveksittavaa, vaan myös tyhmää. Se myös raaistaa siihen osallistuvia sotilaita.

Hän sanoo, että jonkin maan valta ei riipu sen maa-alueesta, vaan sen henkisestä voimasta, tieteellisistä keksinnöistä, taidosta käyttää luonnon resursseja hyväkseen ja kaupasta muiden maiden kanssa. Isänmaanrakkaus ei ole vihaa muita kansoja kohtaan, kuten Voltaire sanoi, vaan ranskalaisen opetusministerin Poincarrén sanoin valistunutta omaan maahan kohdistuvaa rakkautta, joka myöntää muille samat oikeudet kuin mitä itselle vaaditaan. Passyn mukaan sota maksaa ihan liikaa, myös rauhan aikana, ja nämä kustannukset ovat suurin este tarpeellisille uudistuksille - hänen mukaansa rauhan töihin jää Ranskassa vain kolmannes(!) valtion käyttämistä rahoista sotamenojen jälkeen.

Passy kertoo välitystuomioistuinten menestyksistä - eräänä vuonna oli esimerkiksi annettu 150 tällaista tuomiota, joita kaikki mukana olevat valtiot olivat noudattaneet. Hän kuvaa, miten rauhanliikkeen järjestöt ovat muuttuneet pienistä merkityksettömistä järjestöistä kansainvälisesti varteenotettavaksi liikkeeksi, jota hallitukset kuuntelevat. Lopussa hän kehottaa kaikkia ryhtymään töihin rauhan hyväksi.

Haluaisin sanoa heille kaikille, kuinka vähämerkityksisiä he sitten ovatkaan: ”Uskotte, ettei teillä ole vaikutusvaltaa, eikä teillä olekaan sitä, jos vetäydytte syrjään ja vaikenette. Mutta kun liitytte yhteen toistenne kanssa, annatte äänienne kuulua yhdessä muiden kanssa, teistä tulee vastustamaton voima, huutonne saavuttavat itsepintaisimminkin suljetut korvat, ja pakotatte vastustajanne tunnustamaan oikeutetut pyrkimyksenne.”

Kuva: Wikipedia

Ehkä voimakkaimpana kirjoituksesta jäi mieleen 1800-luvun tulevaisuususko, joka oli ymmärrettävää siltä kannalta, että maailma oli sadan vuoden aikana kehittynyt todella paljon, oli kehitetty hämmästyttäviä uusia keksintöjä, opittu tietämään bakteereista ja saatu uusia keinoja sairauksien hoitamiseen ja muutenkin saatu tietää luonnosta enemmän ja paikkansapitävämpää tietoa kuin ennen. Mielenkiintoista oli myös se, että Passyn mielestä jo tuolloin kaikki kansat olivat tiiviisti yhteydessä toisiinsa ja yhden hyvinvointi riippui toisen hyvinvoinnista - maailma oli uusien kommunikaatiovälineiden, rautatien ja höyryvoiman myötä pienentynyt ja kauppa oli kansainvälistynyt.

Passy mainitsee puheensa alussa "lempeän unelmoijan" Abbé de Saint-Pierren (Charles-Irénée Castel de Saint-Pierre, 1658-1743), ja hän osoittautuikin kiinnostavaksi henkilöksi. K. P. Arnoldsonin kirjaa lukiessani olin ollut yllättynyt siitä, että Euroopan unionin tapaista järjestöä oli ehdotettu jo 1800-luvulla, mutta Saint-Pierre oli puhunut tämän kaltaisesta järjestöstä jo 1600-luvun lopulla tai 1700-luvun alkupuolella! Monet muutkin hänen ajatuksensa olivat hätkähdyttävän nykyaikaisia: hän kannatti mm. tasa-arvoista verotusta, esim. progressiivista tuloveroa, ilmaista julkista koulutusta niin tytöille kuin pojillekin, liikenneyhteyksien parantamista kaupan edistämiseksi sekä kansainvälistä oikeutta ja valtioiden välistä liittoa (Wikipedia).

Vaikka Passy vaikuttaakin sympaattiselta ja lempeältä ihmiseltä ja pidin hänen puheestaan, hän tuntui pitävän kauppaa pelkästään hyvänä asiana eikä juurikaan puhunut sääntelemättömän kapitalismin huonoista seurauksista tai työläisten sorrosta ja työläisten oikeuksista, jotka kuitenkin olivat 1800-luvun lopulla ongelmallisia ja vaikeita asioita. Hän viittaa tähän kuitenkin ohimennen: Työ, hyvät herrat, ymmärtää, vaikkakin vielä vain epäselvästi, että se ei saa sitä mikä sille kuuluu, ja se alkaa vaatia oikeuksiaan. (20) Hän näki rauhan lähinnä vain valtioiden välisenä asiana eikä kiinnittänyt huomiota valtioiden sisäisiin ongelmiin, kuten epäoikeudenmukaiseen tulon- ja vallanjakoon, köyhyyteen ja siihen, ettei naisilla ollut äänioikeutta.

Kirjoitus oli myös kielelliseltä kannalta kiinnostava. Nykyäänhän kaikki ruotsin verbien persoonamuodot ovat samanlaiset, mutta tässä tekstissä joillakin persoonamuodoilla oli eri päätteet. Tekstissä käytettiin usein esimerkiksi -en-loppuista teitittelymuotoa, johon liittyi myös aivan oma pronomini "I", esimerkiksi näin: I ären ("te olette"), I viljen, I arbeten, I uppmanen, I sen...

Kirjoitus oli mielestäni niin viehättävä, että ajattelin lisätä kulttuurista monimuotoisuutta kääntämällä sen blogiini. Syitä tähän ovat se, että Passy oli tärkeä hahmo 1800-luvun rauhanliikkeessä eikä Suomen kirjastoissa näyttäisi olevan häneltä muuta kuin yksi kappale tätä ruotsiksi käännettyä puhetta (ja pari vanhempaa ranskankielistä kirjaa), joka saattaa joskus joutua hukkaan, sekä se, että kirjoitus antaa osaltaan kiinnostavan kuvan 1800-luvun tunnelmista ja ajatuksista. Lisäksi puhe on kaunopuheinen ja helppolukuinen.

Vihkosen kannessa on aiheeseen sopivasti viirivehkan (Spathiphyllum) näköisiä kukkia. Niiden nimi on ruotsiksi fredskalla ja englanniksi peace lily (ranskaksi niiden nimi on fleur de lune, kuunkukka, joka on sinänsä kaunis nimi muttei viittaa rauhaan).

Edit 24.10.2020.

Frédéric Passy: Fredsutopien. Tal, 1899. Småskrifter utgifna af Sveriges Kvinnliga Fredsförening 3. Albert Bonniers förlag. Lyhennetty käännös ranskasta ruotsiin: Louise Fraenckel. Kansi: "EB" (ei tietoja). 29 sivua.