Vuoden alussa Jokken kirjanurkassa esitettiin rauhan lukuhaaste, jossa haastettiin lukemaan toiseen maailmansotaan liittyviä kirjoja, koska tänä vuonna on kulunut 75 vuotta toisen maailmansodan taisteluiden loppumisesta. Myös YK perustettiin tasan 75 vuotta sitten, 24.10.1945. Haasteen tarkoituksena oli rauhan ylläpito: "jo se että ihmiset ymmärtävät mitä kauheuksia sota tuo tullessaan lisää rauhan tahtoa". Jokken koontipostaus ja haasteeseen ilmoittautuneet blogit löytyvät täältä.
Luettuani muiden koontipostauksia minäkin innostuin tekemään listan aiheeseen liittyvistä kirjoista, vaikken ole haasteeseen ilmoittautunutkaan, koska en pidä sotakirjoista ja ajattelin, etten kuitenkaan lue tällaisia kirjoja. Bloggaamistani kirjoista tuli ensin mieleeni vain yksi toiseen maailmansotaan liittyvä kirja, mutta kun kävin läpi kirjat, joista olen kirjoittanut, jollakin tavalla asiaa sivuavia kirjoja löytyi enemmänkin, vaikkei missään niistä varsinaisesti sodan kauhuja kuvatakaan.
Se ensimmäisenä mieleeni tullut kirja oli tositapahtumiin perustuva Janet Daileyn Hopeasiivet, romaani toisen maailmansodan aikaisista taitavista amerikkalaisista naislentäjistä, jotka olivat tärkeä osa sotaponnistuksia, vaikka he toimivatkin kotimaassa eivätkä osallistuneet varsinaiseen sodankäyntiin. Kiintoisaa, itselleni aiemmin tuntematonta historiaa mukaansatempaavassa muodossa (varsinkin kirjan alkupuoli oli hyvä, toisessa osassa keskityttiin vähän liikaa lentäjien miessuhteisiin).
Seuraavat kirjat liittyvät toiseen maailmansotaan aika pinnallisesti, mutta kirjaan nekin tähän. Nils Hövenmarkin dekkari Kuolema käy apteekissa sijoittuu sotavuosiin, mutta Pohjois-Ruotsissa sota näkyy oikeastaan vain siinä, että ruoan ostamiseen tarvitaan kuponkeja ja alkoholin hankkiminen on jonkin verran tavallista hankalampaa. Andrew Garven englantilaisessa dekkarissa Minä, Edgar Jessop toinen maailmansota ja Lontoon pommitukset ovat edelleen ihmisten muistoissa ja toinen maailmansota vaikuttaa eräällä tavalla tapahtumiinkin, vaikka sodan loppumisesta on kirjassa kulunut muistaakseni jo kymmenen vuotta. Kaarlo Erhon farssissa Hasalan hovin haamu (1948) yksi näytelmän henkilöistä on rikastunut sodanaikaisella keinottelulla. Kersti Bergrothin essee- tai pakinakokoelmassa Sinä ja minä (1952) ei puhuta paljon sodasta, mutta eräässä kirjoituksessa puhutaan sodanaikaisesta yhteenkuuluvuuden tunteesta ja myös sodanjälkeinen pula tulee ohimennen esiin.
Stanley Corenin kirjassa The Pawprints of History kerrotaan koirien vaikutuksesta historian kulkuun. Toiseen maailmansotaan liittyy kirjan kuvaus Kanadan pääministeristä Mackenzie Kingistä ja hänen koiristaan. Rosa Parksin omaelämäkerrassa My Story Parks kertoo mm. toisen maailmansodan jälkeen kotiin palaavista mustista amerikkalaissotilaista, joiden uusi itseluottamus saa rasistiset valkoiset hyökkäämään mustien kimppuun. Sekä Kaari Utrion historiakirjaan Suomen naisen tie että Carol Hymowitzin ja Michaele Weissmanin kirjaan A History of Women in America sisältyy myös toisen maailmansodan aikaa käsittelevä jakso.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti