Tämä on varsin erilainen dekkari kuin aiemmin lukemani Hövenmarkit. Tämäkin kirja sijoittuu Svartselen pikkukaupunkiin Pohjois-Ruotsissa (tapahtuma-aika on 1974-1975) ja siinä on joitakin aiemmissa dekkareissa esiintyviä henkilöitä, mutta siinä missä aiemmat ovat olleet klassisia arvoitusdekkareita tai realistisia kuvauksia rikoksesta, tämä on ennemminkin veijariromaani, jonka tapahtumat käyvät loppua kohden yhä epätodennäköisemmiksi. (Vaikka kirjan kansikuva viittaa lapsiin, rikokset eivät liity lapsiin millään tavalla eikä kirjassa ole yhtään lapsihahmoa.)
Kirja kertoo kahdesta viisikymppisestä vanhapiikasisaruksesta, Agdasta ja Elinistä, jotka asuvat yhdessä, ovat hyvissä varoissa ja pitävät ompelutarvikekauppaa Svartselessä. Originellit sisarukset ovat luonteiltaan aivan erilaisia: Elin on huolestunut, epävarma ja melko kitsas (tällä on merkitystä juonen kannalta), kun taas Agda on huumorintajuinen, rento, itsevarma ja menevä. Agda on täysin tyytyväinen ilman miestä vaivoinaan, kun taas romanttinen Elin haaveilee edelleenkin miehestä ja kodista tämän kanssa. Haave toteutuu yllättäen, kun Svartseleen saapuu Agdan Gambiassa lomamatkalla tapaama ja sitten unohtama mies, samettisilmäinen ja huomaavainen kemian insinööri Rolf Olsson, joka pyyhkäisee 15 vuotta vanhemmalta Eliniltä jalat alta ja menee nopeasti naimisiin tämän kanssa. Hän toimii kemian yrityksen konsulttina Tukholmassa, jonne hän matkustaa säännöllisesti. Hänelle rakennutetaan nykyaikainen laboratorio piharakennukseen, jonka hän kuitenkin pitää lukossa, niin etteivät sisaruksetkaan pääse sinne.
Elinin ja Rolfin avioliitto ei suju enää jatkossa niin kuin saduissa, mutta onneksi reipasotteinen Agda on paikalla pitämässä epäröivän siskonsa puolia (vaikka Agdan kaikki ajatukset eivät kovin järkeviä olekaan). Mitä Rolf oikein tekee laboratoriossaan? Salaisuudet paljastuvat vähitellen ja juoneen liittyy dynamiittia, räjähdyksiä, rikollisuutta, kuolemia ja roistoja. Dramaattisista aineksista huolimatta kirja on kirjoitettu aika lailla kieli poskessa, ja mielestäni se oli viihdyttävä mm. siitä syystä, että rauhallista elämää viettäneet vanhapiikasisarukset eivät ole kovin tyypillisiä dekkarin sankareita. (Tietysti hatunnosto neiti Marplelle, mutta hän ei ole samalla tavalla tapahtumien keskiössä kuin Agda ja Elin tässä kirjassa.)
Luin tämän kirjan joskus 25 vuotta sitten, ja muistikuvani siitä olivat aivan päin honkia. Muistin, että siinä oli vanhempi sisaruspari, mutten muistanut muista henkilöistä tai kirjan loppupuolen tapahtumista mitään ja muistelin melko isoksi juonielementiksi sellaista asiaa, joka kirjassa todellisuudessa kuitataan parilla kappaleella.
Hövenmark kommentoi kirjan alussa sitä, että dekkareissa pienillä paikkakunnilla tapahtuu yllättävän paljon murhia: Svartselessä ei ole muuta merkillistä kuin se, että siellä aina tuntuu tapahtuvan omituisia asioita. Omituisia ihmisiä kuolee yhtä mittaa omituisissa olosuhteissa. Mutta tästä kuolleisuudesta huolimatta tuntuu omalaatuisten asukkaiden suhteellinen osuus vain lisääntyvän...
Nils Hövenmark: Dynamiittia ja ompelutarvikkeita, 1981 (Systrarna Svenssons sybehörsaffär, 1978). WSOY, Sapo-sarja nro 268. Suomentaja Päivö Taubert. 249 sivua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti