tiistai 11. elokuuta 2020

Yoko Ogawa: Professori ja taloudenhoitaja, 2016 (2003)

Löysin Hyönteisdokumentista tämän kiinnostavan kuuloisen japanilaisen kirjan. Kirjan minäkertoja on taloudenhoitajia välittävässä toimistossa työskentelevä nainen, joka saa uuden tehtävän: Professorin. Jo yhdeksän edeltävää taloudenhoitajaa on vaihdettu valituksen takia, joten tehtävä ei ole helppo, mutta kertojalla on vahva ammattiylpeys ja kokemusta hankalista asiakkaista.

Asiakas osoittautuu 64-vuotiaaksi matematiikan professoriksi, joka on saanut aivovamman auto-onnettomuuden seurauksena 17 vuotta aiemmin, minkä jälkeen hänen muistinsa pituudeksi on vakiintunut 80 minuuttia. Muuten hänen päänsä toimii aivan hyvin, ja hän osallistuu edelleen matematiikkalehtien kilpailuihin.

Vaikka taloudenhoitaja joutuu esittelemään itsensä Professorille uudelleen joka aamu, heidän välilleen kehittyy vahva ystävyys, varsinkin kun hyvin lapsirakas Professori saa tietää, että taloudenhoitajalla on kymmenvuotias poika, jonka Professori tahtoo tulevan koulun jälkeen luokseen, ettei pojan tarvitse olla yksin kotona ilman äitiä. Professori antaa pojalle nimen Juuri, koska tämän tasainen päälaki tuo hänen mieleensä neliöjuuren merkin. Kummallista kyllä, taloudenhoitajakin nimittää poikaansa koko kirjan ajan Juureksi, eikä hänen tai kenenkään muunkaan kirjan henkilön nimiä kerrota kirjassa, japanilaisia baseballpelaajia lukuun ottamatta. Baseball on nimittäin sekä Juurelle että Professorille tärkeää.

Pohjimmiltaan ystävällinen, mutta varmaan jo ennen aivovammaansa erikoinen ja ihmisarka Professori ja taloudenhoitaja ovat kumpikin omalla tavallaan yksinäisiä. 28-vuotias taloudenhoitaja on yksinhuoltaja ja hänen äitinsä on kuollut, isäänsä hän ei ole tuntenutkaan. Hän tuntee Juuren kanssa syvää myötätuntoa Professoria kohtaan, ja heistä muotoutuu kirjan kuluessa eräänlainen perhe. Myös Professorin menneisyydestä paljastuu jonkin verran.

Professori löytää mistä tahansa luvusta jotakin matemaattisesti kiinnostavaa, ja erityisesti hän rakastaa alkulukuja. Hän on innostava ja kannustava matematiikan opettaja, ja hän avaa Juurelle ja taloudenhoitajalle matematiikan maailman ja sen kauneuden ja saa taloudenhoitajan uskomaan itseensä enemmän kuin ennen. Taloudenhoitaja löytää matematiikasta lujan pohjan, jonka totuudet pitävät ikuisesti paikkansa, ja eräästä matemaattisesta kaavasta tulee hänelle keino selvitä vaikeiden aikojen yli.

Vain rajattu joukko käsitti tähän laskuun kätkeytyvän merkityksen. Valtaosa ihmisistä eli elämänsä tuntematta edes häivähdystä tuosta merkityksestä. Ja nyt tuiki tavallisen taloudenhoitajan, jonka olisi luullut olevan kaukana kaikesta sellaisesta, käsi oli kohtalon oikun seurauksena ojentunut koskettamaan salaisuuksien porttia. Jo siitä hetkestä lähtien, kun kotipalveluita välittävä Akebono oli osoittanut naiselle työpaikan Professorin luona, hän oli tietämättään ollut valokeilassa, erityiseen tehtävään valittuna... (83)

Pidin siitä, miten kirja kuvasi muistihäiriön kanssa elämistä sekä kokijan että sivustakatsojan kannalta, ja pidin siitä, miten kolmikon ystävyys kehittyi kirjan kuluessa ja miten kirjan henkilöt arvostivat toisiaan. Kirjassa oli joitakin hyvin japanilaisia piirteitä (mutta syödyt ruokalajit tuntuivat yllättävän tutuilta). Pidän myös matematiikasta, sen logiikasta, selkeydestä ja varmuudesta, siitä miten asiat kytkeytyvät siinä toisiinsa, miten se selittää asioita ja miten se liittyy moneen asiaan maailmassa, mutten itse tavoita siitä sitä kirjan hienosti kuvaamaa kauneutta ja avaruutta, josta olen lukenut muualtakin. Oli kuitenkin hauska lukea kirjaa, jossa puhuttiin matematiikasta tällä tavalla, ja pidin matematiikkaa kuvaavista, joskus aivan lumoavasti kirjoitetuista jaksoista. Kirja ei matematiikasta huolimatta ollut vaikeatajuinen, vaan helppo luettava.

Kirja oli minun makuuni kuitenkin ehkä liian sordiinolla kirjoitettu. Ehkä tämä johtui taloudenhoitajan persoonasta, hän tuntui koko ajan jollakin tavalla suitsivan itseään, mikä saattoi johtua siitä, että hän oli toiminut työssään kymmenen vuoden ajan ja joutunut koko ajan sopeutumaan työnantajiensa toiveisiin. Hän tuntui minusta enemmän keski-ikäiseltä kuin alle kolmikymppiseltä naiselta. Hän tuntui jäävän kirjassa taustalle, mikä oli outoa, koska hän oli minäkertoja ja kirjassa kuvattiin hänen tunteitaan. Ehkäpä tässä taustalle jäämisessä oli jotain japanilaistakin?

Antti Valkama on suomentanut kirjan hienosti alkukielestä ja lisännyt siihen ystävällisesti muutaman baseball-termejä tai matemaattisia asioita selventävän alaviitteen (joita on tosiaan vain muutama, ei häiritsevän paljon). Blogeissa on joskus ihmetelty, miksi japanilaiset kirjat on suomennettu englannista eikä japanista, mikä on tosiaan kummallista, koska Suomessa kuitenkin on ainakin yksi japania taitava hyvä kääntäjä.

Helmet-haasteessa tämä sopisi tietysti Japaniin liittyväksi kirjaksi, mutta vaikkei baseball kirjan pääteema ollutkaan, siitä puhuttiin sen verran ja käytiin baseball-ottelussakin, että tällä voi mielestäni kuitata itselleni hankalan kohdan 14. Urheiluun liittyvä kirja. Tämä sopii myös LauraKatarooman haasteeseen, jossa luetaan ei-valkoisten ja ei-miesten kirjoja.

Yoko Ogawa on saanut kaikki suurimmat japanilaiset kirjallisuuspalkinnot, ja tämä on hänen tunnetuin ja laajimmin käännetty kirjansa.

Kirjaa on luettu blogeissa vaikka kuinka, ja siitä on yleensä pidetty kovasti ja pidetty sitä lämpimänä ystävyyden kuvauksena ja muistiongelman kanssa elämistä herkästi kuvaavana kirjana. Hyönteisdokumentin lisäksi se on luettu ainakin näissä: Kaisa Reetta, Kirja vieköön, Annelin lukuvinkit, Kirsin Book Club, Paljon melua kirjoista, Kirjavinkit... Kulttuuri kukoistaa -blogissa pidettiin taloudenhoitajaa toisaalta ärsyttävän kilttinä ja nöyränä, mutta pidettiin tätä asiaa toisaalta virkistävänä poikkeuksena kaiken nykyisen huomionhakuisuuden, oman edun tavoittelun ja mediahälyn keskellä. Postauksesta löytyy paljon linkkejä muihin blogikirjoituksiin.

Lisäys 17.8.20.

Yoko Ogawa: Professori ja taloudenhoitaja, 2016 (Hakase no Aishita Sūshiki, 2003). Tammi. Suomentaja: Antti Valkama. Kannen tekijä kirjastotarran takana. 286 sivua.

4 kommenttia:

  1. Sordiino on varmastikin japanilaisesti tyypillinen ominaisuus, hillitseminen ja viileyskin...ja matematiikka-yhteyksistä johtuen myös tietty abstraktinen etäisyys on varmaan myös oikeutettua.

    Kiinnostava kirja tuon merkillisen ihmissuhteen vuoksi ja matematiikasta tosiaan kaunokirjallisuudessa harvemmin puhutaan näin...
    Ja pari muuta Ogawan kirjaa luettuani on myös ollut kiinnostavaa kuinka erilaisia ne ovat, sokkotestissä en arvaisi saman kirjailijan teoksiksi...englanninnoksiakaan ei tosin ole valtavasti (mulla on kai yksi lukematta), mutta huomasin ettâ ranskaksi tarjontaa on taas enemmän...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Japanilainen kirjallisuus taitaa tosiaan yleensä ottaen olla vähäeleisempää kuin länsimainen. Olen lukenut japanilaisia kirjoja tosi vähän (kai yhden tai kaksi tämän lisäksi), joten tyyli vaatisi minulta ehkä enemmän totuttelua.

      Kirjassa yhdistetään taitavasti epätodennäköisiä asioita: matematiikka, muistihäiriö ja erikoiset mutta lämpimät ihmissuhteet. Ja matematiikkaa käsitellään kaunokirjallisuudessa tosi vähän, joten senkin takia kirja on kiinnostava.

      Muut Yoko Ogawan kirjat, joista olen lukenut bloggauksesi, eivät juuri houkuta. Tuntuvat tosiaan ihan erilaisilta kuin tämä.

      Poista
  2. Antti Valkamalta tosiaan oiva suomennos!
    Herttainen,inhimillinen, koskettava, hauska etc. aina äärettömiin. Olin Ogawan tarinankudonnan, Professorin, taloudenhoitajan ja Juuren edessä täysin aseeton antautuen mielihyvin täysillä kerronnan vietäväksi.
    Tämä on kaunis romaani siitä, kuinka me parhaimmillaan ihmisinä voimme toinen toisemme kohdata.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, henkilöt näkivät toisensa ihmisinä ja pystyivät kohtaamaan toisensa muistiongelmasta ja sen aiheuttamista vaikeuksista huolimatta. Vaikken jostain syystä hurmaantunut tästä samalla tavalla kuin monet muut tuntuvat tästä hurmaantuneen, tämä oli kyllä hyvä kirja.

      Poista