Ilmeisesti kaikki eläimet tarvitsevat unta ja nukkuvat, myös hyönteiset. Pullonokkadelfiinit ja monet lintulajit nukkuvat kuitenkin ällistyttävästi vain toisella aivopuoliskolla: toisen aivopuoliskon nukkuessa toinen on valveilla. Yksi unijakso (EEG-laitteella mitattavat kevyen ja syvän unen vaiheet sekä REM-unen eli aktiivisen unennäön vaihe) kestää ihmisellä noin puolitoista tuntia.
Unenpuutteesta on monenlaista haittaa: se huonontaa havaitsemista ja päätöksentekoa, haittaa muistamista, tekee huonotuuliseksi ja vaikuttaa jopa moraalisiin ratkaisuihin. Yllättävästi kaikki henkiset toiminnot eivät kuitenkaan huonone: unenpuute ei vaikuta haitallisesti älykkyystesteihin, luetun ymmärtämiseen eikä loogisen päättelyn tai järkeilyn testeihin, eikä myöskään useimpiin urheilullisiin taitoihin. Luovuus, lateraalinen ajattelu, innovointikyky ja joustavuus kuitenkin vähenevät. Oppimiskyky heikkenee, mutta tämä ei kuitenkaan vaikuta negatiivisen tiedon muistamiseen, koska se on ollut evolutiivisesti tärkeää hengissäpysymiselle.
Unta säätelevät monet hermoston välittäjäaineet. Asetyylikoliini on välttämätöntä hereillä pysymiselle; GABA eli gamma-aminovoihappo sitä vastoin nukkumiselle. Masennuslääkkeistä tuttu serotoniini on myös välttämätöntä unelle, mutta se saattaa joskus myös edistää valveilla oloa. Oreksiini auttaa pysymään valveilla, ja poikkeamat sen pitoisuuksissa liittyvät narkolepsiaan.
Asetyylikoliini edistää REM-unta, serotoniini inhiboi sitä. Jos serotoniinia on liian vähän, REM-unta on tavallista enemmän, mikä tarkoittaa sitä, että syvää unta ei saa tarpeeksi ja päivällä on väsynyt. Serotoniinin määrää voi lisätä SSRI-lääkkeillä, mutta nämä huonontavat omalla tavallaan unta. Voisi ajatella (oma mielipide), että REM-unen määrän mittaus unenaikaisella EEG-mittauksella, johon ei nykyään tarvita välttämättä kovin kalliita laitteita, olisi hyvä tapa arvioida serotoniinin määrää aivoissa ja siis sitä, olisiko masentuneelle ihmiselle hyötyä serotoniinia lisäävistä masennuslääkkeistä. Masennushan on hyvin monimuotoinen tauti, eivätkä kaikki masentuneet hyödy kaikista lääkkeistä. Olen myös muualta lukenut, että fibromyalgiassa unikäyrä on poikkeuksellinen, koska syvän unen aaltoihin sekoittuu valvetilan alfa-aaltoja, joten unenaikaista EEG-mittausta voisi ehkä käyttää sen diagnosointiin. Myös ADHD:hen liittyy monesti uniongelmia (toisesta kirjasta luettu tieto).
Serotoniinin määrää aivoissa voi lisätä (lääkkeiden lisäksi) liikunnalla, joogalla tai muilla tyynnyttävillä toiminnoilla tai tietyillä ruoilla, esim. kanalla, kalalla tai soijatuotteilla. Kofeiini säilyy elimistössä jopa kymmenen tuntia ja tekee unesta selvästi kevyempää. Alkoholi taas voi auttaa nukahtamaan, mutta huonontaa unen laatua.
Syvä uni on eräänlainen kevätsiivous aivoille (synaptic homeothasis hypothesis). Synapsien määrä ja koko kasvavat valveilla, mutta ne vähenevät syvässä unessa, mikä auttaa erottamaan tärkeät asiat vähemmän tärkeistä ja parantaa näin muistia. Tämä on täsmätoimintaa: syvän unen aallot kohdistuvat ihmisillä siihen aivoalueeseen, jota on käytetty valveilla paljon. Hämmästyttävästi myös valveilla ollessa pienillä aivoalueilla saattaa ilmetä syvän unen kaltaista toimintaa, mikä huonontaa rotilla tehtävästä suoriutumista.
Kun ihmiset muistavat asioita valveilla, heidän aivoissaan aktivoituvat alkuperäiseen kokemukseen liittyvät aistialueet. Rotat käyvät syvän unen aikana aivoissaan läpi päivän aikana harjoittelemiaan labyrinttireittejä, ja niiden suoritus seuraavana päivänä paranee suhteessa siihen, kuinka monta kertaa ne ovat käyneet reitin läpi unen aikana.
Terveyskirjastossa ei-REM-unta nimitetään perusuneksi ja REM-unta vilkeuneksi. Unennäkö liittyy vahvasti vilkeuneen, mutta unia nähdään kuitenkin kaikkien univaiheiden aikana. Perusunen aikana nähtävät unet ovat vain yleensä lyhyempiä, proosallisempia ja loogisempia kuin vilkeunen aikana nähdyt. Kirjassa pohditaan unennäön merkityksiä ihmisille, mistä on esitetty paljon teorioita. Esimerkiksi suuressa osassa unista (jopa yli 70%:ssa) on jokin uhkaava tilanne, minkä takia on arveltu, että unen aikana voitaisiin harjoitella reaktioita uhkaaviin asioihin. Unet saattavat myös olla tärkeitä luovuudelle, oivallukselle ja ongelmanratkaisulle ja auttaa muistamaan asioita.
Aamu on tutkimustenkin mukaan usein iltaa viisaampi. Uni voi auttaa yhdistämään uutta tietoa vanhaan, abstrahoimaan tapahtumista yleisiä sääntöjä tai periaatteita ja tekemään perusteltuja ennusteita tulevaisuudesta.
Voimakkaisiin tunteisiin liittyvät muistot ovat vahvoja. (Tunnereaktioihin, varsinkin pelkoon, liittyvä aivoalue on mantelitumake eli amygdala, joita on itse asiassa kaksi molemmilla puolilla aivoja, vaikka niistä puhutaankin yleensä yksikössä.) Masentuneilla ihmisillä on usein enemmän REM-unta kuin normaalisti, ja vilkeuni vaikuttaa suojaavan ja vahvistavan juuri negatiivisia muistoja. Positiiviselta näkökannalta vilkeuni auttaa kalibroimaan uudelleen tunnekokemuksia, jotka tulevat helposti sitä negatiivisemmiksi, mitä väsyneempiä olemme. Kirjassa puhutaan myös siitä, miten negatiivisten kokemusten tunnesisältö voi vaimeta unen aikana niin, etteivät muistot enää tunnu tuskallisilta (overnight therapy hypothesis); toisaalta negatiiviset muistot voivat joskus päinvastoin vahvistua, joten tämä asia on epäselvä. Myös unisukkuloista (sleep spindles) ja niiden mahdollisesta yhteydestä älykkyyteen puhutaan.
Jos nukkuu päiväunia, aamutorkkujen aikana nukkuu todennäköisemmin vilkeunta ja iltapäivätorkkujen aikana syvää unta. Syvän unen määrä vähenee iän myötä ja erilaisissa unihäiriöissä. Saksassa tehdyssä tutkimuksessa syvän unen määrää ja muistamista on pystytty lisäämään simuloimalla elektrodeilla syvän unen aivoaaltoja. Tällaista on saatu aikaan myös ääniärsykkeillä. Olisi hienoa, jos tällaisia keinoja saataisiin laajemmin käyttöön. Oikein ajoitettujen unenaikaisten tuoksujen avulla pystytään parantamaan muistamista, mutta tämä vaatii ikävä kyllä erikoislaitteita. Myös unen aikana kuullut hiljaiset äänet saattavat vaikuttaa muistamiseen. Hyvä uni ei aina ole niin helppoa kuin sen pitäisi olla, ja kirjassa kerrotaan jonkin verran uneen liittyvistä häiriöistä ja annetaan melko tutunkuuloisia ohjeita hyvään uneen.
Kirjan kirjoitustapa on melko puheenomainen, ja Lewis on pyrkinyt saamaan sen mahdollisimman helppotajuiseksi. Kirjassa puhutaan aika paljon aivorakenteista ja aivojen toiminnasta, ja näistä kertoessaan Lewis käyttää usein vertauksia arkielämään. Ehkä omasta mielentilasta riippuen tämä tuntui joskus lukijaystävälliseltä, joskus taas turhan päiväkotimaiselta. Kirjan alkupuoli oli mielestäni helppolukuisempi kuin hajanaisempi loppupuoli, tai sitten vain väsyin aiheeseen. Yleensä ottaen tämä on Matthew Walkerin kirjan tavoin hyvä unitutkijan kirjoittama kirja unesta, vaikka ehkä jonkin verran sitä teoreettisempi. Nukkumisessa, unien näkemisessä, unihäiriöissä ja unen merkityksessä ihmiselle on kuitenkin näissä kirjoissa esiteltyjen tutkimustenkin jälkeen vielä paljon selvitettäviä salaisuuksia.
Blogissa Mallan maailma on juttu unesta, nukkumisesta ja unisukkuloista.
Lisäys (ADHD) 12.8.20.
Penelope A. Lewis: The Secret World of Sleep. The Surprising Science of the Mind at Rest, 2013. Palgrave Macmillan. 185 tekstisivua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti