Susan Glaspell: The Verge, 1921

Jatketaan Susan Glaspellin näytelmillä, jotka käyvät koko ajan hämmentävämmiksi ja symbolisemmiksi. Tästä näytelmästä kirjoittaminen on hankalaa, koska juonen kuvaus - keski-ikäinen nainen yrittää jalostaa kasveja, jollaisia ei ole koskaan aiemmin ole ollut olemassa - ei kerro näytelmän ajatuksista ja tunnelmasta oikeastaan vielä mitään, ja yritys tiivistää näytelmä lyhyeksi kirjoitukseksi poistaa siitä sen hitaan aiheen kehittelyn, pohdinnat, tunnelman ja outouden, jotka siinä ovat olennaisia. Tuntuu kuin se olisi elävä perhonen ja että proosallinen kuvaaminen tappaa sen. Kirjoitus on siis tehty sillä varauksella, että se ei juuri kuvaa näytelmää.

Edellisessä näytelmässä The Outside yritettiin päästä ulkoa sisään. Tässä kasvihuoneeseen ja muotopuoleen tornihuoneeseen sijoittuvassa pitkässä kolminäytöksisessä näytelmässä päähenkilö Claire taas pyrkii kehittämään kasveja, joiden ulkonäkö on sivuseikka, mutta jotka pääsisivät jotenkin "ulos" tai "toiselle puolelle". Hänen toiveensa kohdistuvat kahteen kasviin, köynnökseen nimeltä 'Edge Vine', jonka hän tuhoaa säälimättä rakkaudestaan huolimatta huomattuaan, että se on "kääntynyt takaisin", ja kasviin nimeltä 'Breath of Life', jonka nupun aukeamista näytelmässä odotetaan.

CLAIRE: ... But it can be done! We need not be held in forms moulded for us. There is outness - and otherness.
HARRY: Now, Claire - I didn't mean to start anything serious.
CLAIRE: No; you never mean to do that. I want to break it up! I tell you, I want to break it up! If it were all in pieces, we'd be (a little laugh) shocked to aliveness (to DICK) - wouldn't we? There would be strange new comings together - mad new comings together, and we would know what it is to be born, and then we might know - that we are. Smash it. ... 

Claire on aina tavoitellut vapautta, elämää, totuutta, jotain. Hän on mennyt aiemmin naimisiin taiteilijan kanssa, koska on uskonut saavansa tavoittelemansa hänen kanssaan, mutta koska tämä on ollut mielikuvitukseton ja porvarillinen, hän on eronnut tästä ja mennyt sitten naimisiin lentäjä Harryn kanssa, mutta tämäkin on sidottu maahan ja kaikkiin sen tapoihin.

Näytelmässä on neljä miestä (ja psykologi), jotka kaikki rakastavat Clairea ja tekisivät tämän puolesta mitä vain: hänen miehensä Harry, hänen rakastajansa Dick, Tom, jota hän rakastaa aidosti ja joka rakastaa häntä mutta joka on lähdössä pois, ja Anthony, hänen kasvihuonetyöntekijänsä, jolle kasvit ovat Clairea lukuun ottamatta paljon tärkeämpiä kuin ihmiset. Clairen lisäksi näytelmässä on kaksi naista (ja palvelija Hattie): Clairen parikymppinen tytär Elizabeth aiemmasta avioliitosta (joka on asunut suurimman osan elämäänsä sisäoppilaitoksessa ja tätinsä luona) ja hänen sisarensa Adelaide, jotka ovat molemmat järkeviä, hyvin sopeutuneita, mukavia, tarmokkaita ja muiden arvostamia naisia, joille on tärkeää menestys, kunnollisuus ja se, että ihmiset käyttäytyvät normaalisti. Claire on heille todella julma, varsinkin Elizabethille.

CLAIRE: I knew something was disturbing me. Elizabeth. A daughter is being delivered unto me this morning. I have a feeling it will be more painful than the original delivery. She has been, as they quaintly say, educated; prepared for her place in life.
...
CLAIRE [kiskottuaan Edge Vinen ylös juurineen]: ... Oh, I have loved you [the Edge Vine] so! You took me where I hadn't been.
ELIZABETH: (who has been looking on with a certain practical horror) Well, I'd say it would be better not to go there!
CLAIRE: Now I know what you are for! (flings her arm back to strike ELIZABETH with the Edge Vine)
HARRY: (wrestling it from her) Claire! Are you mad?
CLAIRE: No, I'm not mad. I'm - too sane! (pointing to ELIZABETH - and the words come from mighty roots) To think that object ever moved my belly and sucked my breast! (ELIZABETH hides her face as if struck)
...
ADELAIDE: This sober business of growing plants -
CLAIRE: Not sober - it's mad.
ADELAIDE: All the more reason for quitting it.
CLAIRE: But madness that is the only chance for sanity.
ADELAIDE: Come, come, now - let's not juggle words.
CLAIRE: (springing up) How dare you say that to me, Adelaide. You who are such a liar and thief and whore with words!      ...
CLAIRE: Yes, I do dare. I'm tired of what you do - you and all of you. Life - experience - values - calm - sensitive words which raise their heads as indications. And you pull them up - to decorate your stagnant little minds - and think that makes you - And because you have pulled that word from the life that grew it you won't let one who's honest, and aware, and troubled, try to reach through to - to what she doesn't know is there, (she is moved, excited, as if a cruel thing has been done) Why did you come here?

Lukiessa tuli koko ajan sellainen tunne, että eivät ihmiset käyttäydy näin, ja varsinkin että eivät naiset käyttäydy, saa käyttäytyä näin. Tärkein piirre Clairessa on ehdottomuus, se ettei hän anna minkään olla tiellään siinä, mitä hän tavoittelee, mikä tekee hänestä myös julman ja tuhoavan. Hänen reaktionsa ovat outoja, pelottavia ja hämmentäviä, eikä hän anna armoa itselleen eikä muille. Hän on kuitenkin myös herkkä, rehellinen, paljas, haavoittuvainen, intohimoinen, avoin, valmis antamaan kaikkensa löytääkseen sen mitä etsii, ja valmis myös itse tuhoutumaan tämän takia. Hän ei hyväksy minkäänlaisia kompromisseja, mitään puolittaista, mitään mikä ei ole elävää ja todellista ja aitoa. Tomia ja Anthonya lukuun ottamatta ihmiset hänen ympärillään ovat normaaleja, hyödyllisiä, hyötyviä ja järkeviä ihmisiä (varsinkin Harry), jotka haluaisivat hänen olevan samanlainen kuin ennenkin, hauska ja eläväinen nainen jonka kanssa on mukavaa.

HARRY: ... I sometimes wonder if all this (indicating the place around him) is a good thing. It would be all right if she'd just do what she did in the beginning - make the flowers as good as possible of their kind. That's an awfully nice thing for a woman to do - raise flowers. But there's something about this - changing things into other things - putting things together and making queer new things - this -
DICK: Creating?
HARRY: Give it any name you want it to have - it's unsettling for a woman. They say Claire's a shark at it, but what's the good of it, if it gets her? What's the good of it, anyway? Suppose we can produce new things. Lord - look at the one ones [sic] we've got.

Näytelmässä toistuvat usein sanat mad ja sanity, ja sitä lukiessani olin suurimman osan aikaa kahden vaiheilla: toisaalta varsinkin alussa tuntui, että Claire on ihan sekaisin ja olin vähällä luopua yrityksestä ymmärtää, ja toisaalta näytelmä tuntui hypnoottiselta, tahdoin tietää mitä Claire tarkoittaa, mitä hän tahtoo, ja miten näytelmä päättyy. En hotkaissut näytelmää kerralla vaan luin sen osissa, mutta se tuntui usein jopa jännittävältä, kun yritin saada kiinni sen ajatuksesta ja Clairen pyrkimyksestä, siitä mikä on "ulkopuolella" tai "toisella puolella". Tuntui, että teatterin lavalla siitä olisi mennyt paljon ohi, koska minun piti palata lukiessa usein taaksepäin.

Näytelmä sai ajattelemaan sitä, minkä verran itse tyydyn puolittaisiin asioihin ja suljen silmiäni maailmalta mukavuudenhalun takia, ja myös sitä, miten vaikea tällaisen ehdottomuuden kanssa, joko itsessä tai muissa, on elää, ja miten sitä silti tarvitsee, ainakin jonkin verran. Raja tuhoamisen/tuhoutumisen ja luomisen välillä on näytelmässä kapea. Jostain syystä näytelmästä tuli minulle mieleen Virginia Woolf, vaikken ole lukenut häneltä muuta kuin Oman huoneen. Ehkä siksi, että yhdistän Woolfiin kokeellisuuden, symbolisuuden, rohkeuden ja epäselvyyden? Ehkä luominen ja luovuuden tavoittelu ovat tässä näytelmässä avainsanoja.

Näytelmä tuntui oudolta, symboliselta, modernilta, kokeelliselta ja radikaalilta ja kävisi minusta nykynäytelmästä (joitakin vanhoja puhuttelumuotoja lukuun ottamatta). Uskomatonta, että sen ensiesitys oli lähes sata vuotta sitten amerikkalaisessa pikkukaupungissa. Olen aiemminkin ajatellut, että ihmiset ovat olleet menneisyydessä monesti epäsovinnaisempia kuin nykyään olettaisi.

Susan Glaspell: The Verge, kolminäytöksinen näytelmä, 1921. 60 sivua. Kirjassa Four Plays by Susan Glaspell: Trifles, The Outside, The Verge, Inheritors, 2017. McAllister Editions. 153 sivua.