Satu Grünthal & Kirsti Mäkinen (toim.): Mistä ääni meissä tulee? Runoja ja tulkintoja, 1994

Luen runoja aika pintatasolla ja jos en ymmärrä jotain runoa, siirryn nopeasti seuraavaan. On silti hauska lukea hyviä runoanalyyseja, joita tässä kirjassa on paljon. Tämän kirjan lukeminen oli joskus kuin katsoisi taikurin vetävän hatustaan kaikkea jännittävää, tai näkisi tylsän näköisen kiinni olevan viuhkan levähtävän auki ja paljastavan hienoja näkymiä.

Kirja on esipuheen mukaan suunnattu lukion kirjallisuudenopetukseen ja abeille, mutta se sopii kyllä kaikille runoudesta kiinnostuneille. Kohderyhmä on varmaan vaikuttanut siihen, että useimmat tulkinnat ovat melko lyhyitä, helposti lähestyttäviä ja kiinnostavia, ja kirjallisuustieteellisen jargonin määrä on minimissä. (Ensimmäinen Mirkka Rekolan runoja käsittelevä luku oli mielestäni aika hankala, mutta sen ei pidä antaa pelästyttää itseään, ja loppupuolella oleva 28 sivun pituinen Pentti Saarikosken runoja käsittelevä luku oli... hmm, pitkä, ja aika akateeminen. Nämä olivat kuitenkin poikkeuksia.) Kirjan alussa selvitellään 16 sivun verran helppotajuisesti runoanalyysin lähtökohtia ja joitakin runoihin liittyviä kirjallisuustieteen termejä.

Runojen tulkitsijat ovat suomalaisia kirjallisuusalan ammattilaisia – runoilijoita, kriitikoita, lausujia, tutkijoita – ja he ovat itse valinneet haluamansa runon tai runot tulkittavakseen. Kaikki analysoitavat runot ovat suomalaisia, vaikka mukana onkin myös yksi kuvallinen saksalainen runo eräänlaisena yhden luvun alustuksena. Joistakin tulkinnoista ajattelin, että ei se noin ole, väärin tulkittu, mikä oli mielestäni ihan hyvä asia, koska se merkitsi sitä, että olin muodostanut oman käsitykseni runon merkityksestä. Kuten lukion äidinkielenopettajani sanoi, kaikki tulkinnat ovat oikeutettuja, kunhan ne voi perustella tekstillä itsellään. (Ja ihan aiheeseen liittyvä korjaus: vahingoittuneita oravia voi auttaa ja sellaista myös tehdään.)

Mielestäni hauska esimerkki yhdestä tulkinnasta on Juhani Ahvenjärven runon alku: Jokaisen nurkan takana jyllää moottori. / Moottorin päällä istuu mies ja tuijottaa: / ei, hän ei tiedä mitä moottori tekee, mutta se liittyy / hänen työhönsä. ... Jyrki Kiiskinen tulkitsee näin: Käsitän tilanteen jälkiteollisen yhteiskunnan metaforaksi, teknologiaoptimismin ja Marxin vieraantumisteorian kommentiksi. Mikä parasta, Kiiskinen pystyy perustelemaan huiman ajatushyppynsä runolla ja liittää myös runon lopun tähän tulkintaan. Marxin vieraantumisteoriasta puhutaan vain tässä kohdassa, joten ei tarvitse huolestua siitä, että kirja olisi kovin ideologinen – useimmissa tulkinnoissa en havainnut mitään erityistä tulkintakehystä tai suuntausta, ja tulkintatapoja oli yhtä paljon kuin tulkitsijoitakin (eli 18).

Kaari Utrion historiateoksen Suomen naisen tie yhteydessä kirjoitin, että kansanrunous saattoi olla naisille aikaisemmin yksi selviytymiskeino, koska olin tästä kirjasta lukenut Anni Lehtosen runosta Lesken laulu, jossa runoilija käsittelee leskeyttä sanojen avulla. Kirjan runouskäsitys on laaja: runoja on kansanrunoista tuttuihin ja tuntemattomampiin runoilijoihin ja Juicen ja Eppujen laulujen sanoihin, 1800-luvun alkupuolelta 1990-luvulle, perinteisistä runoista moderneihin, eli tämä on myös lyhyt (ja toki aukkoinen) suomalaisen runouden esittely. Mukana on laskujeni mukaan 33 runoilijaa. Itse kiinnostuin kirjan ansiosta mm. Paavo Haavikon runoista, joita olen lukenut vain pari kolme. Tässä muutama kirjassa tulkittu runo.

Eila Kivikk'aho: Balladi

”Vaikka tuli on tulta,

mitä se auttaa?

Vaikka laululla on kynnet,

sinuunko ne iskisin?

Siinä missä tiet eivät yhtyneet

seisoo haukka

nuoli siivessään

eikä se koskaan enää muutu neidoksi.”

Kalevi Seilonen: Kieltoja

Älä seiso kahdessa paikassa yhtä aikaa.

Kun lähetät kirjeen, älä taita sitä.

Älä pidä astioista enemmän kuin kansista.

Älä kirjoita turhaan nimeäsi.

Jos sinulla on lapsi, älä kasvata sitä.

Älä taputa olkapäälle.

Älä pidä käsiä taskussa kun uneksit.

Paavo Haavikko

Olet elänyt hirveän hyvän elämän

                                   niin olet elänyt sen

Et tahtoisi lähteä vielä

                         Et tahtoisi lähteä koskaan

Olet elänyt hirveän, hyvän elämän

                                  niin, olen elänyt sen

En tahtoisi lähteä, vielä

                        En tahtoisi lähteä, koskaan

Aaro Hellaakoski: Niin pieniksi

Niin pieniksi kasvoimme.
        Äskettäin

olit vaahteran lehdellä

        vierelläin.

Niin väljästi mahduimme

        sekunnin rakoon

kuin aika ois antaunut

        onnemme jakoon.

Ei silmäni kanna

        ilon laidasta laitaan.

Kuin pieniksi joskus

        tulla taitaan!

Kirjassa on sisällysluettelo, mutta siinä ei hämmentävästi ole sivunumeroita. Kirjalla on myös sisarteos Yön ja päivän kartta, jossa analysoidaan novelleja ja jonka aion lukea jossain vaiheessa (kirjoitus novellikirjasta Taas yhdessä kirjablogissa).

Kirjassa tulkitut runoilijat: Mirkka Rekola, Eila Kivikk'aho, Ilpo Tiihonen, Kallio, Maila Pylkkönen, Edith Södergran, Väinö Kirstinä, Bo Carpelan, Kalevi Seilonen, Paavo Haavikko, Juhani Ahvenjärvi, Otto Manninen, Riina Katajavuori, Einari Vuorela, Aaro Hellaakoski, Juice Leskinen, Paavo Korhonen, K. A. Tavaststjerna, Otto Manninen, Helvi Juvonen, P. Mustapää, Arto Melleri, Martti Syrjä, Sirkka Turkka, Eeva-Liisa Manner, Pentti Saarikoski, Pentti Saaritsa, Lauri Viita, Aleksis Kivi, Anni Lehtonen, Anna Maria Myyry, Aale Tynni, Impi Kauppila.

Runojen tulkitsijat: Liisa Enwald, Satu Grünthal, Tuula Hökkä, Jouni Inkala, Jyrki Kiiskinen, Jukka Koskelainen, Satu Koskimies (Marttila), Kai Laitinen, Tero Liukkonen, Katri Mehto, Lauri Otonkoski, Mirjam Polkunen, Mirkka Rekola, Elina Ström, Lotte Tarkka, Senni Timonen, Auli Viikari, Merja Virolainen.

Satu Grünthal ja Kirsti Mäkinen (toim.): Mistä ääni meissä tulee? Runoja ja tulkintoja, 1994. WSOY. 238 sivua.