Yvonne Firkins: Royal Suspect ja Pamela Hansford Johnson and C.P. Snow: The Pigeon with the Silver Foot - A Legend of Venice

Tässä kaksi uutta näytelmää kirjasta Invitation to Drama. Kirjoitus sisältää juonipaljastuksia.

Yvonne Firkinsin Royal Suspect sijoittuu vuoteen 1791. Myrskyisenä talvi-iltana Ranskassa lähellä Sveitsin rajaa erääseen majataloon saapuu hupulla kasvonsa peittänyt nainen palvelijansa Marien kanssa. Heidät on pakottanut sinne myrsky ja rankkasade, mutta nainen haluaa jatkaa matkaa rajakaupunkiin heti kun mahdollista. Nainen osoittautuu hyvin kauniiksi, hienostuneeksi ja ylhäisen tuntuiseksi, mutta hän on hyvin levoton ja vilkuilee jatkuvasti ikkunasta, onko lähistöllä ihmisiä ja voiko matkaa jo jatkaa. Hän puhuu Marien kanssa salaperäisestä ratsumiehestä, joka oli seurannut heidän vaunujaan melkein koko matkan ajan, ja jonka Marie sanoo olevan erittäin komea.

Majatalossa ollut poliisi (gendarme) kutsuu paikalle pormestari Voulantin, joka pyytää tätä ”kansalaista” esittämään oman ja palvelijansa henkilötodistukset. Nainen ei heti löydä niitä, mutta sanoo niiden olevan valtavassa, vaunuihin jätetyssä matka-arkussa. Tämä raahataan sisään, ja kun nainen kiireettömän etsimisen jälkeen löytää arkun avaimen, hän sanoo paperien olevan arkun pohjalla. Arkusta paljastuu yksi toisensa jälkeen upeita vaatteita ja kalliita koruja naisen seuratessa etsintää tyynenä, ja pohjalta vaatteiden alta löytyy vielä jalokivien koristama kruunu ja valtikka. Tämän jälkeen pormestaria ei enää kiinnosta papereiden tutkiminen, vaan hän määrää pakenemista yrittäneen Marie Antoinetten pidätettäväksi ja haettaa paikalle kuvernöörin. Nainen säilyttää koko ajan tyyneytensä, eikä myönnä eikä kiellä olevansa Marie Antoinette.

Poliisit tuovat majataloon myös hurjaa vauhtia läheiseen rajakaupunkiin pyrkineen ja poliiseita paenneen ratsumiehen, Antonin, jonka Marie tunnistaa heitä seuranneeksi mieheksi, ja jolla ei ole esittää papereitaan; hän väittää niiden pudonneen vangitsemisen aikana. Häntä epäillään entisen kuningattaren avustajaksi ja hänetkin pidätetään. Sitten majataloon tulee matkalainen, jonka pitää myös esittää paperinsa, mutta niissä ei ole mitään ongelmia. Hän tunnistaa Antonin ja sanoo tämän olevan hänen veljenpoikansa. Nähdessään ”Marie Antoinetten” hän purskahtaa nauruun ja sanoo tämän olevan Mademoiselle Sidonie – ”monien maiden ja monien sydämien kuningatar”, muttei koskaan Ranskan. Sidonie on Ranskan suurin näyttelijätär, ja salaperäinen veljenpoika Anton on juuri Englannista palannut näyttelijä.

Governor (looking at Madame wit a bit of a leer). Well, well, this is most unethical.

Mayor. Unethical!! Unethical!! It's... It's... (He can't find words for his rage.)

Madame. Forgive me, sir. But it was really your own fault. Had you read my passport – and it is in the bottom of my trunk – I would not have had an opportunity to star in such a tempting role (Turns to Governor.) and before such a distinguished audience.

Erikoinen kirjallisuudenlaji: vakava historiallinen draama, joka kääntyy aivan parilla kolmella viime sivulla komediaksi, mikä sai minut kertaamaan aikaisempia tapahtumia. Epäilin kyllä lukiessa, että asiat eivät ole aivan sitä, miltä näyttää, koska nainen suhtautui niin tyynesti tavaroidensa tutkimiseen, mutta ajattelin, että palvelija Marie, johon kukaan ei kiinnittänyt juuri huomiota, olisi oikea kuningatar ja pääsisi pakoon, ja kuningatarta esittäneen palvelijan identiteetti selviäisi Pariisissa. Tämä oli mukava, arvoituksellinen, hyvin toimiva näytelmä, joka ivaili pormestarin virkaintoisuudelle ja nopeiden johtopäätösten tekemiselle, vaikka jälkeenpäin mietinkin, miksi Mademoiselle Sidoniella, Mariella ja Antonilla loppujen lopuksi oli niin valtava kiire rajakaupunkiin, jossa teatteriryhmän seuraava näytäntö oli tarkoitus pitää. Yvonne Firkins oli Englannissa syntynyt mutta vuonna 1920 Kanadaan muuttanut monipuolinen teatteritoimija, ehkä enemmänkin näytelmien tuottaja ja ohjaaja kuin näytelmäkirjailija.

Pamela Hansford Johnsonin ja C. P. Snow'n The Pigeon with the Silver Foot liikkuu kahdessa aikatasossa. Nykyajan kehyskertomuksessa Mary ja Joanna, kauan Venetsian matkaa varten säästäneet työssäkäyvät nuoret naiset, istuvat kahvilassa Pyhän Markuksen torilla ennen keskiyötä ja haaveilevat prinsseistä. Tarjoilija alkaa kertoa heille balladiin perustuvaa tarinaa 1700-luvun köyhästä 16-vuotiaasta pitsinnyplääjätytöstä, yksinasuvasta Biancasta, joka työskentelee aamusta iltaan pitsiä nypläten ja haaveilee komeasta, ylpeästä ja rikkaasta rakastajasta. Bianca käskee innokasta kosijaansa Marcoa, joka on yhtä köyhä kuin hän, naimaan hänen sijastaan viehättävän Caterinan.

Tarinaan tulee sadun elementtejä, kun Biancan luokse tulee naamioitu, kaunis ja ylhäinen naisasiakas, joka sanoo ostavansa hänen parhaan pitsinsä. Nainen ei maksa rahalla, mutta lupaa Biancalle tämän toivoman rakastajan, kunhan tämä vain käy joka keskiyö Pyhän Markuksen torilla syöttämässä kyyhkyjä, kunnes löytää hopeajalkaisen kyyhkyn. Bianca käyttää vähät rahansa linnunsiemeniin ja käy torilla yö yön jälkeen, mutta kaikki kyyhkyt ovat aivan tavallisia. Lopulta hänellä ei ole rahaa ruokaan sen enempää itselleen kuin linnuille.

Salaperäinen nainen ilmestyy taas ja lupaa antaa hänelle kaksi scheita, linnunruokapussin hinnan, jos Bianca antaa hänelle vastineeksi ainoan aarteensa, lasinpuhaltajaisoisänsä tekemän ja äidiltä perimänsä venetsialaista lasia olevan kupin. Vaikka kuppi on Biancalle valtavan tärkeä, Bianca suostuu lopulta ja rientää ostamaan linnunsiemeniä, kun hänen eteensä hyppää kerjäläisnainen, joka pyytää häneltä kahta scheita lääkettä varten, joka parantaisi hänen kuolettavasti sairaan lapsenlapsensa. Bianca epäröi, mutta suostuu sitten. (Kerjäläinen oli tietysti tuo aiempi arvoituksellinen nainen.) Bianca jatkaa joka tapauksessa matkaansa Pyhän Markuksen torille, jossa näkee tuntemattoman naamioituneen kyyhkysiä ruokkivan miehen. Hän saa tältä linnunsiemeniä, ja vihdoin viimeistä jyvää syömään tulee hopeajalkainen kyyhkynen. Mies riisuu naamionsa, Bianca tunnistaa hänet ja juoksee hänen syliinsä. Taas nykyajassa tarjoilija kertoo, että mies ei ollut Marco, kuten Mary ja Joanna luulevat, vaan Biancan odottama prinssi, ja että Bianca ja mies olivat asuneet onnellisina ja rakastuneina läheisessä palatsissa.

Tämä oli ihan viehättävä sadunomainen tarina, jonka vaihtelu kahden aikatason välillä teki teatterin näkökulmasta kiinnostavan. (Mary ja Joanna puhuivat tapahtumista tarjoilijan kanssa myös kesken Biancan tarinaa, ei pelkästään alussa ja lopussa.) Siirtyminen eri aikakausien välillä hoidettiin näyttämön pimentämisellä. Ihmisten kädelle laskeutuvat ja ihmisten ympärillä parveilevat kyyhkyset ovat tässä näytelmässä niin tärkeässä osassa, että mietin, miten tämä on voitu esittää teatterissa, varsinkin lasten teatterissa.

Englantilainen Pamela Hansford Johnson kirjoitti 27 romaania, näytelmiä ja muita teoksia. Hänen aviomiehensä C.P. Snow oli kirjailija ja fyysikko. Shakespearen sisarukset -haasteessa tulkitsen tämän naisen kirjoittamaksi näytelmäksi.

Yvonne Firkins: Royal Suspect, 1956(?). 36 sivua. Pamela Hansford Johnson ja C. P. Snow: The Pigeon with the Silver Foot. A Legend of Venice, 1951. 21 sivua. Kirjassa Invitation to Drama. One Act Plays for Secondary Schools, selected and edited by Andrew A. Orr, 1962 (1956). Edward Arnold (Publishers) Ltd. 196 sivua.