Susan Glaspell: Trifles, 1916 - vähän tunnettu naisklassikko!

Barbara Michaelsin romaanissa Ismene puhuttiin naiskirjailijoista ja myös Susan Glaspellista (1876-1948). Tämä itselleni täysin tuntematon kirjailija kuulosti kiinnostavalta, joten päätin tutustua hänen teoksiinsa. Glaspell oli amerikkalainen romaani-, novelli- ja näytelmäkirjailija, toimittaja, näyttelijä ja teatterinjohtaja. Vuonna 1930 hän sai näytelmäkirjallisuuden Pulitzerin palkinnon näytelmästään Alison's House, mutta kuolemansa jälkeen hänet unohdettiin, tai hänet muistettiin vain toisen näytelmäkirjailijan Eugene O'Neillin löytäjänä. Kiinnostus häneen on virinnyt uudestaan viime vuosikymmeninä, ja häntä pidetään nykyään Wikipedian mukaan uraauurtavana feministikirjailijana ja Amerikan ensimmäisenä merkittävänä modernina naisnäytelmäkirjailijana. Tämä näytelmä Trifles mainitaan usein yhtenä amerikkalaisen teatterin suurimmista teoksista, mikä on paljon sanottu lyhyestä yksinäytöksisestä näytelmästä.

Glaspell tuntuu siis melkoiselta löydöltä. Wikipedian hehkutuksen jälkeen olin vähän huolissani siitä, etten ymmärtäisi näytelmän ansioita, mutta pidin sitä kyllä hyvänä (vaikken ehkä loistavana, en ymmärtänyt ihan kaikkia asioita siinä). Se on realistinen ja vähäeleinen ja luo hyvin pienillä keinoilla kuvan 30 vuoden rakkaudettomasta ja tylystä avioliitosta, yksinäisyydestä ja läheisyydenkaipuusta, siitä millaista on elää kun siivet katkaistaan, ääni vaiennetaan ja niiden korvikekin tuhotaan, ja mihin tämä voi johtaa. Sukupuolet asetetaan vastakkain: miehet suhtautuvat alentuvasti ja holhoavasti naisiin ja vähättelevät naisten kotitöitä ja käsitöitä (mistä näytelmän nimi Trifles, "Pikkujutut"), kun taas naiset ymmärtävät niiden merkityksen ja ovat solidaarisia omalle sukupuolelleen.

Käsitys näytelmän keskeisistä henkilöistä, joiden kohtalo on käynnistänyt tapahtumat, muodostuu kokonaan muiden sanomisten kautta. Näytelmä sijoittuu John Wrightin maatilalle ilmeisesti Keskilänteen. Talo on tyhjillään ja keittiö sotkuinen, kun sinne tulee sheriffi Peters syyttäjä (?, county attorney) Hendersonin kanssa ottamaan selvää talossa tapahtuneesta murhasta. Naapuritilallinen Lewis Hale kertoo, miten hän oli edellisenä päivänä tullut keskustelemaan Wrightin kanssa ja löytänyt oudosti käyttäytyvän rouva Wrightin, joka oli istunut keinutuolissa ja sanonut, ettei Hale voi puhua hänen miehensä kanssa, koska tämä on kuollut köyteen kaulansa ympärillä. Hale löysikin kuolleen Wrightin yläkerran sängystä. Rouva Wright sanoi, ettei hän tiedä, kuka tekijä on, ja väitti ettei herännyt kun hänen miehensä kuristettiin, vaikka nukkui samassa sängyssä. Hänet pidätettiin epäiltynä murhasta.

Miesten mukana on sheriffin vaimo rouva Peters ja naapurin vaimo rouva Hale. Sheriffin vaimon on tarkoitus hakea rouva Wrightille vaatteita vankilaan ja rouva Hale on tullut hänen seurakseen. Sillä aikaa kun miehet tutkivat makuuhuonetta ja etsivät ulkorakennuksista jälkiä mahdollisesta tunkeilijasta, naiset jäävät kahdestaan keittiöön. Heidän keskustelustaan avautuu näkymä Wrightien avioliittoon. John Wrightia on kaupungilla sanottu hyväksi mieheksi – hän ei juonut, piti useimmiten sanansa ja maksoi velkansa – mutta rouva Halen mukaan hän oli kova mies, like a raw wind that gets to the bone. Minnie Foster lauloi ennen 30 vuoden takaista avioliittoaan kuorossa, käytti kauniita vaatteita ja oli eloisa ja suloinen. She was kind of like a bird herself – real sweet and pretty, but kind of timid and – fluttery. How – she – did – change. Rouva Wright eristäytyi kotiinsa osaksi miehen kitsauden (näytelmässä käytetään "kitsaasta" sanaa close) takia, eikä pariskunnalla ollut lapsia. Rouva Hale toivoo nyt, että olisi käynyt naapurinsa luona useammin, mutta hän ei ole yli vuoteen tavannut rouva Wrightia, vaikka pitikin tästä, koska hänen mielestään talossa ei ole ollut mukava käydä sen yksinäisen sijainnin ja ikävän tunnelman takia.

JUONIPALJASTUKSIA.

Naiset huomaavat kesken jääneen tilkkutäkin, jonka viimeisimmät ompeleet ovat todella epäsiistejä verrattuna aikaisempiin, aivan kuin ompelija olisi ollut hermostunut tehdessään niitä. Rouva Hale purkaa ne ja alkaa ommella siistejä pistoja sheriffin vaimon heikoista vastusteluista huolimatta. He löytävät myös tyhjän lintuhäkin, jonka oven sarana on rikki, kuin ovi olisi väännetty paikoiltaan. He päättävät viedä rouva Wrightille vankilaan kesken jääneen tilkkutäkin viemään ajatukset muualle, ja löytävät kauniista ompelurasiasta silkkiin käärityn kuolleen kanarialinnun, jonka niska on katkaistu. He katsovat toisiaan kauhistuneina. No, Wright wouldn't like the bird - a thing that sang. She used to sing. He killed that, too. … If there'd been years and years of nothing, then a bird to sing to you, it would be awful – still, after the bird was still.

Miehet tulevat keittiöön ja sanovat, että juttu olisi muuten selvä rouva Wrightin tuomitsemiseksi, mutta valamiehistön vakuuttamiseksi tarvittaisiin vielä motiivi murhalle ja selitys sille, miksi tappamiseen on käytetty köyttä eikä talossa ollutta asetta. Naiset piilottavat ompelurasian kuolleine lintuineen eivätkä kerro heille mitään muistakaan löydöistään. Rouva Wrightin kohtalo jää valamiesten ratkaistavaksi.

MRS HALE: I might have known she needed help! I know how things can be – for women. I tell you, it's queer, Mrs Peters. We live close together and we live far apart. We all go through the same things – it's all just a different kind of the same thing, ...

Naisten välille ja näytelmään tuo jonkin verran jännitettä se, että rouva Hale on täysin rouva Wrightin puolella, ehkä sen takia, että on tuntenut hänet nuoresta asti, ja ehkä hän haluaa myös huonon omantuntonsa takia piilottaa kaikki todisteet siitä, että murhan tekijä olisi rouva Wright. Rouva Peters taas sheriffin vaimona yrittää vähän estellä häntä, mutta hänkin on pohjimmiltaan rouva Wrightin puolella. Vaikka he pitävätkin murhaa kauheana tekona, he ymmärtävät rouva Wrightin syyt siihen. Näytelmän henkilöt tuntuvat realistisilta ja aidoilta, ja varsinkin rouva Halen ajatukset välittyvät hyvin. Näytelmän miehet näkevät vain selvät ulkonaiset seikat, kun taas naiset näkevät paljon syvemmälle ihmisten motiiveihin arkisia asioita tulkitsemalla. Tämä postaus ei onnistu kuvaamaan näytelmän tunnelmaa, kaikkien "pikkuasioiden" tarkastelua ja vähittäistä totuuden paljastumista kovin hyvin, näytelmä kannattaisi lukea itse. Pdf-tiedosto löytyy ainakin täältä.

Näytelmässä on 13 melko tiheään painettua sivua, mutta koska kirja on A4-kokoa, tavallisen kokoisessa kirjassa se olisi ehkä 26 sivun pituinen. Tämän näytelmän myötä minusta tulee perehtyvä lukija myös naisnäytelmäkirjailijoiden osalta Shakespearen sisarukset -haasteessa eli olen lukenut viisi naiskirjailijoiden näytelmää.

Susan Glaspellista löytyy paljon tietoa netistä (421 000 hakuosumaa!). Tässä NissBit Blogsin analyysi näytelmästä – siinä oiotaan mutkia enkä ollut samaa mieltä kaikista kirjoituksen ajatuksista (rouva Wrightia ei esimerkiksi sanota näytelmässä missään kohdassa "suloiseksi vanhukseksi" ja kirjoituksessa on yksi selvä virhekin, naisia oli kaksi eikä kolme), mutta toisaalta kirjoituksessa on tehty joitakin tulkintoja, joita en itse ollut tullut ajatelleeksi.

Edit 18.6. ja 21.6.2020: joitakin lisäyksiä ja muutoksia.

Susan Glaspell: Trifles, 1916. 13 sivua. Kirjassa Four Plays by Susan Glaspell: Trifles, The Outside, The Verge, Inheritors, 2017. McAllister Editions. 153 sivua.