Finn Havrevold: Aarrekätkö, 1958

Jostain syystä olen sattunut lukemaan viime aikoina paljon norjalaisia nuortenkirjoja, ja tässä taas yksi norjalainen lastenkirja vuosikymmenten takaa (omasta hyllystä, ei ole kyllä aavistustakaan miten se on sinne päätynyt – en muista kirjaa enkä tunnusta, että olisin itse sotkenut sen kantta). Norjalaisilla tuntuu olevan oma tapansa katsella maailmaa, ja tämäkin Finn Havrevoldin kirja oli positiivisella tavalla omintakeinen.

Mutta rouva Monsen oli uljas. Mitä kehnommin perheen asiat sujuivat, sitä iloisemmin hän yritti hymyillä. Ja mitä epätoivoisemmaksi hän tunsi itsensä, sitä hilpeämmältä hän näytti. Sellainen oli rouva Monsen.

…

- Meillä on yhteensä vain kolmekymmentäkaksi äyriä, hyräili rouva Monsen. Hän oli tänään niin hilpeä ja toiveikas, että jos joku olisi käskenyt häntä juoksemaan laiturille ja heittäytymään mereen, hän olisi paikalla totellut.

Kirja kertoo Oslossa asuvasta, rahahuolien pahasti kiusaamasta Monsenin perheestä: äiti Mariesta, isä Ole Henrikistä ja ehkä noin kymmenvuotiaista isosisko Trinestä ja pikkusisko Siristä. Kirjassa on myös muita tärkeitä hahmoja, joista vähän myöhemmin. Monsenit perivät Pavel-enon vanhan kesähuvilan saaresta Oslon lähistöltä ja matkustavat isän alkuhaluttomuudesta (ne verot ja korjauskulut...) huolimatta sinne heti pitkäksi viikonlopuksi nykyajan näkökulmasta eksoottisesti höyrylaivalla, joka kyllä jo tuolloin alkoi olla katoava kuljetusmuoto. Jo kirjan nimestä voi päätellä, että pihin enon mökistä löytyy aarre, mutta aarteenetsintä alkaa vasta, kun kaksi kolmannesta kirjasta on luettu, jolloin neuvokkailla, toimeliailla ja persooniltaan mukavan erilaisilla Trinellä ja Sirillä onkin miettimistä isoenon vihjeissä.

Kuunvalo oli ihanaa. Sirin kädet olivat hopeaa, yöpaita muuttui prinsessan puvuksi. Messinkijalassa seisova kynttilä loisti kuin pieni kultakruunu ja Sirin valtaistuimen juurella oli kokonainen hoviseurue vanhoja, hienoja tuoleja, jotka kumartelivat ja niiasivat niin, että niiden kihtiset mahonkijalat natisivat ja hauraat silkkipäällykset olivat haljeta arvokkuudesta.

Pidin kirjasta sen tunnelman, ajankuvan, henkilöiden ja pinnan alla poreilevan huumorin vuoksi. Norjalaisuus toi tähän oman lisänsä, esimerkiksi Pavel-enolla oli tapana sitoa myrskyllä talonsa katto köysillä kiinni kuusiin, ettei se sortuisi. Jostain syystä Monsenin perhe toi mieleeni vaimennetun Kiljusten perheen (joiden lukemisesta on kyllä tosi kauan): perhe on tosin suhteellisen normaali, mutta varsinkin isän ja äidin kuvaamisessa on sen verran hienovaraista hauskuutta, että ei tämä ihan realismia ole. Realismista etäännytään myös siinä, että myös perheen papukaija, Risto-rouva, on tärkeä henkilö kirjassa, ja sen ajatuksia kuvataan usein. Vieläkin erikoisempi hahmo ja myös hyvin tärkeä henkilö on Sirin pieni kankainen leikkipöllö, Maltan kauhu, joka liikkuu joskus ja kommunikoi Sirin kanssa huhuilemalla ja puhumallakin. Alkuteoksen nimessä Marens lille uggle pöllö on nostettu pääosaan, Maren on ilmeisesti Sirin nimi alkuteoksessa. Mökistä löytyy myös kiukkuinen hiiren kokoinen harmaapartainen mies, tupahaltija, jolla on hiirimäinen häntä ja jonka näkevät vain Risto-rouva ja Siri. Ajattelin, että sekä pöllön elävyys että tupahaltija olisivat Sirin mielikuvitusta, mutta myös höyrylaivan perämies kuulee pöllön huhuilun ja koko perhe kuulee alussa tupahaltijan vihaiset huudot...

- Etkö aio avata ovea, Ole Henrik?

Monsen istui selkärepulla ja kuivaili otsaansa nenäliinalla.

- Mitä? Hän äännähti hajamielisenä. - Mitä minun pitäisi avata?

- Ovipa tietenkin, ystäväiseni. Kai sinulla on talon avain?

- Sen... unohdin kaikessa kiireessä, Monsen sanoi.

- Sehän oli hauskaa, sanoi äiti. - Näin tästä tulee vieläkin jännittävämpää ja romanttisempaa. Miten nyt pääsemme sisälle? Annan kaksikymmentäviisi äyriä parhaasta ehdotuksesta.

Wikipedian mukaan kirjasta on tehty elokuva tuoreeltaan vuonna 1959. Anna-Maija Oksasen käännös on hyvä.

Helmet-haasteessa kohta 10. Kirja sijoittuu maahan, jossa on vähemmän asukkaita kuin Suomessa. Norja sopii tähän niukin naukin, siellä on 5 368 000 asukasta.

Finn Havrevold: Aarrekätkö, 1958 (Marens lille uggle, 1957). WSOY, Lasten toivekirjasto. Suomentaja Anna-Maija Oksanen. Kansi: Maija Karma. 138 sivua.