Kirja kertoo juristi Dianasta, joka tekeytyy ruusuasiantuntijaksi
tutustuakseen paremmin erääseen Virginiassa sijaitsevaan taloon,
koska hänen kadonnut veljensä Brad oli lähettänyt sieltä
viimeiseksi jääneen kirjeensä. Diana haluaa selvittää, mitä
Bradille on tapahtunut, mutta ei odota pitävänsä talon uusista
asukkaista niin paljon kuin pitää, esimerkiksi omistajien pojasta
Andysta. Tapahtumien myötä kahden erilaisen naisen välille, Dianan ja
siivoojan, aiemmin pahoinpidellyn mutta sinnikkään ja opiskelut
aloittaneen Mary Jon välille kehittyy luja ystävyys. Mukana on myös
Michaelsin kirjoille tavalliseen tapaan pieni aavemainen lisä,
vaikka melkein koko kirja onkin lujasti kiinni todellisuudessa, ja
tässä kirjassa on mukana myös sympaattisia kissoja ja koiria.
Ei se ollut todellinen maailma. Todellisuus oli tavallisten
ihmisten päivittäistä painiskelua arkielämän ongelmien kanssa.
Ennen hänen henkilökohtainen murheensa oli näyttänyt hänestä
erityisen traagiselta, mutta hän oli saanut kokea, ettei tuskaa voi
mitata. Miten hän voisi väittää kärsineensä enemmän kuin Mary
Jo, joka oli nähnyt entisen rakastettunsa muuttuvan viholliseksi,
joka yritti tuhota hänet? Jo vuosia mies oli yrittänyt nujertaa
hänen henkensä ja kunnianhimonsa keinoilla, jotka eivät olleet
yhtä välittömiä mutta ehkä sitäkin tuskallisempia. Mary Jo ei
ollut ainutlaatuinen; hänenlaisiaan naisia oli tuhansia, miljoonia.
Hmm...
Pidän Michaelsin kirjoista, niissä on reipas päähenkilö,
persoonallisia sivuhenkilöitä ja huumoria, mutta ihmissuhteet ja
teemat jäävät niissä aika pinnallisiksi, vaikka niissä olisi
mahdollisuutta syvempäänkin käsittelyyn. Ne eivät myöskään usein
ole kovin jännittäviä, vaikka niissä onkin mukana
arvoituksenselvittelyainesta, mutta ne ovat ihan mukavaa
viihdelukemista ja pitävät minut hyvin matkassaan. Tätä kirjaa
olisi voinut hyvin vähän lyhentääkin. Lukujen alkuun laitetut
ruusuihin liittyvät sitaatit eivät tässä kirjassa toimineet
yhtään niin hyvin kuin Ismenessä lukujen alkuun sijoitetut naiskirjallisuutta käsittelevät sitaatit. Lainaukset oli kyllä käännetty hyvin, runollisesti tai vanhahtavasti sitaatin hengen mukaisesti (Leena Vallisaari on ilmeisesti kääntänyt tunnettujenkin runoilijoiden sitaatit itse, koska muita kääntäjiä ei mainita), mutta ehkä ne kuulostavat silti englanniksi paremmilta.
Käyttäytymismallit,
tavat, perityt taipumuksetkaan eivät kuitenkaan ole terästä. Mary
Jo oli murtautumassa ulos vankilasta, joka oli estänyt häntä
onnistumasta. Valintojen teko oli mahdollista: joskus se oli helppoa,
joskus sietämättömän vaikeaa. Ehkei se ollut mahdollistakaan
kaikille.
Kirjassa ei ole ketään kannen naisen näköistä ja varsinkaan
hänen tavallaan pukeutunutta naista; kannen tuntematon nainen on ehkä tullut
kirjan tapahtumien jälkeen katsomaan valmistunutta ruusutarhaa.
Barbara Michaels: Ruusutarhan salaisuus, 1993 (Vanish with the Rose, 1992). Gummerus. Kääntäjä: Leena Vallisaari. 397 sivua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti