Kaksi abia: Riina ilmaisutaidon lukiossa ja luonnontieteistä
kiinnostunut Joona, joiden elämä pyörii kirjoitusten ja niihin
lukemisen ympärillä, vaikka muitakin ongelmia on. Molemmilla on
esimerkiksi hankaluuksia nukkua hyvin, ja molemmilla on omat
vaikeutensa perheensä kanssa. Kirja sijoittuu Helsinkiin tammikuusta
kesäkuuhun, ja säällä ja paikalla on kirjassa tärkeä asema.
Isä on ihan hyvä
isä, vaikka ei osaakaan olla kovin hyvä saati isä. Riina miettii,
että yövalo tarvitsisi uuden lampun. Riina miettii, että Riina
tarvitsisi jonkun, jota rakastaa.
Hmm...
tästä lyhyestä kirjasta on vaikea sanoa mitään, koska en tahdo
kuvata juonta tai pikemminkin henkilöiden ihmis- ja perhesuhteita,
jotka paljastuvat kirjassa hyvin vähitellen. Kirja on
poikkeuksellinen sillä tavalla, että se on kirjoitettu lähes
kokonaan preesensissä, jonka lisäksi mukana on vain yksi kappale
imperfektiä ja jonkin verran konditionaalia. (Olen lukenut aiemmin
vain yhden kirjan, joka on kirjoitettu kokonaan preesensissä, Astrid
Thorsin nuortenkirjan Saari meren keskellä.)
Preesens sopii kirjaan hyvin, koska sen teksti on katkelmia, lyhyitä
hetkiä Riinan ja Joonan elämässä – heidän elämänsä paloja,
joista lukijana yrittää muodostaa kokonaiskuvaa siitä, millaisia
ihmiset heidän ympärillään ovat, mitä he tuntevat ja mitä he
ajattelevat. Kirjassa kuvataan yksityiskohtaisesti sitä mitä
kunakin lyhyenä hetkenä tapahtuu, aistivaikutelmia, sitä mitä
Riina ja Joona näkevät ja mitä he itse ja muut tekevät.
Joonalla on
sateenvarjo, mutta hän pitää sen tiukasti kiinni, sillä tuuli on
tänään raju ja vaatelias, se syö ajatuksia ja sateenvarjoja,
sylkee rangat ulos penkoille ja ojanpohjille, törröttämään ulos
täysistä roskiksista.
Kirjan
kieli on usein kaunista ja se on sujuvasti kirjoitettu, mutta minun
oli vaikea saada siitä ja sen henkilöistä otetta. Riinan ja Joonan
ajatuksia ja tunteita kuvataan melko vähän ja usein melko
pintatasolla (esimerkiksi että Riina ei halua vastata puhelimeen),
ja varmaan sen takia he jäivät minulle aika etäisiksi, en päässyt
kunnolla heidän päidensä sisään enkä ymmärtänyt varsinkaan
Joonan ongelmia ja tunteita. Kirjassa oli paljon kysymysmerkkejä,
joihin ei vastattu. Ehkä tämä on realistista kerrontaa, ehkä
elämä on tällaisia pieniä hetkiä jolloin ei ajattele mitään
erikoista, ja joista muodostuu vasta jälkeenpäin katsottuna ja
tulkittuna isompi ja yhtenäisempi tarina, eikä elämässäkään
saa kaikkiin kysymyksiin vastausta.
Riina avaa
lauantaina ikkunan sumulle ja surulle.
Kirjassa
puhutaan paljon tähdistä: laskujeni mukaan tähdet mainittiin 18
sivulla. Tähdet ovat kirjassa selvästi tärkeä symboli, mutta
sekään ei oikein avautunut minulle. Joitakin eroja: Oikeat tähdet vai muoviset
tähdet? Mittaamaton avaruus vai vain suljettu tila, jonka yrittää
saada näyttämään avarammalta?
Kirja
on kokeileva ja 23-vuotiaan esikoiskirjailijan kirjaksi
kunnianhimoinen teos. Tämä on myös kirja nuoruudesta ja nuorista
ihmisistä, joten ehkä senkään takia se ei tuntunut minulle niin
läheiseltä, ja ehkä sille olisi pitänyt antaa enemmän aikaa ja
pohdintaa. Tästä tuli mieleen vähän kuin runo, jossa symbolit
toistuvat ja jossa pitää katsoa rivien läpi ja taakse enemmän
kuin varsinaisiin tapahtumiin.
Koulu on täällä
vaikka Riina lähtee: koulu täynnä rappusia ja suljettuja ovia,
täynnä oppilaita, luokkien sisällä sydämet läpättävät
keskenään eri tahtia ja luokasta luokkaan täydet sydänparvet,
lintuparvet, lepattavat omaa rytmiään.
Kun kävellään
iltapäivällä tai keskipäivällä rappusia alas, opettajat ja
porrastasanteet lupaavat oppilaille valoisaa tulevaisuutta. Ja vaikka
hymyn takana on ehkä pelkoa (koska: mitä tulee tulevaisuuden
jälkeen?), hymyt ovat pieniä naulakkoja, ja niihin Riina ripustaa
toivonsa kerran toisensa jälkeen.
Kirja on lyhyt (129 sivua) ja nopea luettava, ja nuorista päähenkilöistään huolimatta luokiteltu aikuisten kirjallisuuteen.
Tätä on luettu vaikka kuinka, ainakin Kirsin kirjanurkassa, Kirjavinkeissä, Kirjahillassa, Lumiomenassa, Sinisen linnan kirjastossa, Catharina's Journalissa, Lastenkirjahyllyssä... Kirjailijan haastattelu Ylioppilaslehdessä.
Helmet-haasteessa tämä voisi olla kohta 35. Kirjassa käytetään sosiaalista mediaa (yksi Facebook-päivitys) tai 45. Esikoiskirja.
Sarri Nironen: Tähdenpeitto, 2012. WSOY. Ei kannen tekijän tietoja. 129 sivua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti