Sarri Nironen: Tähdenpeitto, 2012

Kaksi abia: Riina ilmaisutaidon lukiossa ja luonnontieteistä kiinnostunut Joona, joiden elämä pyörii kirjoitusten ja niihin lukemisen ympärillä, vaikka muitakin ongelmia on. Molemmilla on esimerkiksi hankaluuksia nukkua hyvin, ja molemmilla on omat vaikeutensa perheensä kanssa. Kirja sijoittuu Helsinkiin tammikuusta kesäkuuhun, ja säällä ja paikalla on kirjassa tärkeä asema.

Isä on ihan hyvä isä, vaikka ei osaakaan olla kovin hyvä saati isä. Riina miettii, että yövalo tarvitsisi uuden lampun. Riina miettii, että Riina tarvitsisi jonkun, jota rakastaa.

Hmm... tästä lyhyestä kirjasta on vaikea sanoa mitään, koska en tahdo kuvata juonta tai pikemminkin henkilöiden ihmis- ja perhesuhteita, jotka paljastuvat kirjassa hyvin vähitellen. Kirja on poikkeuksellinen sillä tavalla, että se on kirjoitettu lähes kokonaan preesensissä, jonka lisäksi mukana on vain yksi kappale imperfektiä ja jonkin verran konditionaalia. (Olen lukenut aiemmin vain yhden kirjan, joka on kirjoitettu kokonaan preesensissä, Astrid Thorsin nuortenkirjan Saari meren keskellä.) Preesens sopii kirjaan hyvin, koska sen teksti on katkelmia, lyhyitä hetkiä Riinan ja Joonan elämässä – heidän elämänsä paloja, joista lukijana yrittää muodostaa kokonaiskuvaa siitä, millaisia ihmiset heidän ympärillään ovat, mitä he tuntevat ja mitä he ajattelevat. Kirjassa kuvataan yksityiskohtaisesti sitä mitä kunakin lyhyenä hetkenä tapahtuu, aistivaikutelmia, sitä mitä Riina ja Joona näkevät ja mitä he itse ja muut tekevät.

Joonalla on sateenvarjo, mutta hän pitää sen tiukasti kiinni, sillä tuuli on tänään raju ja vaatelias, se syö ajatuksia ja sateenvarjoja, sylkee rangat ulos penkoille ja ojanpohjille, törröttämään ulos täysistä roskiksista.

Kirjan kieli on usein kaunista ja se on sujuvasti kirjoitettu, mutta minun oli vaikea saada siitä ja sen henkilöistä otetta. Riinan ja Joonan ajatuksia ja tunteita kuvataan melko vähän ja usein melko pintatasolla (esimerkiksi että Riina ei halua vastata puhelimeen), ja varmaan sen takia he jäivät minulle aika etäisiksi, en päässyt kunnolla heidän päidensä sisään enkä ymmärtänyt varsinkaan Joonan ongelmia ja tunteita. Kirjassa oli paljon kysymysmerkkejä, joihin ei vastattu. Ehkä tämä on realistista kerrontaa, ehkä elämä on tällaisia pieniä hetkiä jolloin ei ajattele mitään erikoista, ja joista muodostuu vasta jälkeenpäin katsottuna ja tulkittuna isompi ja yhtenäisempi tarina, eikä elämässäkään saa kaikkiin kysymyksiin vastausta.

Riina avaa lauantaina ikkunan sumulle ja surulle.

Kirjassa puhutaan paljon tähdistä: laskujeni mukaan tähdet mainittiin 18 sivulla. Tähdet ovat kirjassa selvästi tärkeä symboli, mutta sekään ei oikein avautunut minulle. Joitakin eroja: Oikeat tähdet vai muoviset tähdet? Mittaamaton avaruus vai vain suljettu tila, jonka yrittää saada näyttämään avarammalta?

Kirja on kokeileva ja 23-vuotiaan esikoiskirjailijan kirjaksi kunnianhimoinen teos. Tämä on myös kirja nuoruudesta ja nuorista ihmisistä, joten ehkä senkään takia se ei tuntunut minulle niin läheiseltä, ja ehkä sille olisi pitänyt antaa enemmän aikaa ja pohdintaa. Tästä tuli mieleen vähän kuin runo, jossa symbolit toistuvat ja jossa pitää katsoa rivien läpi ja taakse enemmän kuin varsinaisiin tapahtumiin.

Koulu on täällä vaikka Riina lähtee: koulu täynnä rappusia ja suljettuja ovia, täynnä oppilaita, luokkien sisällä sydämet läpättävät keskenään eri tahtia ja luokasta luokkaan täydet sydänparvet, lintuparvet, lepattavat omaa rytmiään.

Kun kävellään iltapäivällä tai keskipäivällä rappusia alas, opettajat ja porrastasanteet lupaavat oppilaille valoisaa tulevaisuutta. Ja vaikka hymyn takana on ehkä pelkoa (koska: mitä tulee tulevaisuuden jälkeen?), hymyt ovat pieniä naulakkoja, ja niihin Riina ripustaa toivonsa kerran toisensa jälkeen.

Kirja on lyhyt (129 sivua) ja nopea luettava, ja nuorista päähenkilöistään huolimatta luokiteltu aikuisten kirjallisuuteen.

Tätä on luettu vaikka kuinka, ainakin Kirsin kirjanurkassa, Kirjavinkeissä, Kirjahillassa, Lumiomenassa, Sinisen linnan kirjastossa, Catharina's Journalissa, Lastenkirjahyllyssä... Kirjailijan haastattelu Ylioppilaslehdessä.

Helmet-haasteessa tämä voisi olla kohta 35. Kirjassa käytetään sosiaalista mediaa (yksi Facebook-päivitys) tai 45. Esikoiskirja.

Sarri Nironen: Tähdenpeitto, 2012. WSOY. Ei kannen tekijän tietoja. 129 sivua.