Norman Williams: A Battle of Wits, 1956

Uusi näytelmä kirjasta Invitation to Drama. Muinaiseen Kiinaan sijoittuva A Battle of Wits on kerronta- ja esitysratkaisuissaan hyvin mielenkiintoinen ja modernin tuntuinen, mutta tällainen tyyli oli näyttämöohjeiden ja henkilöiden repliikkien mukaan tyypillinen nimenomaan vanhalle kiinalaiselle näytelmälle. Ensin juonesta: näytelmä alkaa keisarin virkamiehen Chung Tain kodin puutarhasta. Henkilöitä ovat Chung Tain lisäksi Madam Chung sekä pariskunnan tytär, 15-vuotias kaunis Hopealootus (Silver Lotus), joka tulee perinteen mukaan vierailemaan kotonaan kymmenen päivää häidensä jälkeen. Hän ei kuitenkaan pidä lihavasta miehestään, jonka on tavannut vasta hääpäivänä ja jota sanoo raakalaiseksi, mutta hyväksyy kohtalonsa koska ei voi muutakaan. Paikalle tulee myös nuori ja komea leski Sun Chu, kiertelevä nimismies (magistrate), jonka kanssa Hopealootus on lapsena leikkinyt puutarhassa ja jonka Hopealootus on aina voittanut älyjen mittelöissä. Siksi Sun Chu on vannonut joskus voittavansa tämän nokkeluudessa (mistä näytelmän nimi).

Silver Lotus. … I have often spent time just at the break of dawn when all the birds were singing to greet the sun, sitting in my chamber and reading those glorious stories of romance and tears and happiness.

Madam Chung. How was it possible?

Silver Lotus. They are such tiny books to hide in a sleeve or under a pillow. Not at all like the Classics which are endless and boring. In fact, the more interesting a book is the shorter it seems to be. It's very unfair.

Madam Chung. What has all this to do with your husband?

Silver Lotus (quietly). He is, no doubt, according to the world, a fine husband. I don't deny it because opinion is against me. Still – not one of the heroes in my romantic books was quite so – fat. And since I had never seen him before my wedding day and had such little knowledge of the real world, I wasn't quite prepared.

Chung Tai. Your heroes weren't so rich either, I'll be bound.

Silver Lotus. No, they lived on air – and love.

Chung Tai and Madam Chung (shocked). Love!

Silver Lotus. I'm not sure what love is, but that's what they lived on.

Madam Chung. I must sit down!

(Property man promptly provides a chair, with a fearful glance at Chung Tai who loftily ignores him.)

Kolmen kuukauden kuluttua siirrytään vankilaan, jossa Sun Chu kuulustelee polttopuiden kerääjää, joka oli puuhun kiivettyään pudonnut oksan katkettua puun juurelle tulleen paksun miehen päälle ja näin vahingossa tappanut tämän. Sun Chu vapauttaa miehen, koska tämä on taikauskoinen ja uskoo onnettomuuden johtuneen pahoista hengistä – Sun Chun mielestä tällaiset ihmiset ovat ihanteellisia alamaisia, koska he eivät koskaan syytä onnettomuuksista hallitusta tai virkamiehiä.

Jälleen Chung Tain puutarhassa Sun Chu tapaa Hopealootuksen, jonka vanhemmat ovat antaneet Sun Chulle tehtäväksi kertoa tälle tämän miehen (joka oli tuo lihava mies) kuolemasta. Vaikka Hopealootus inhosi miestään, leskenä hänen pitäisi vain elää häijyn anoppinsa orjana passaten tätä koko ajan vailla mahdollisuutta mennä uudelleen naimisiin tai palata vanhempiensa luo, joten hän on aidosti onneton. Hän keksii tilannettaan lieventäväksi ratkaisuksi sen, että vaatii miehensä tappaneen miehen kuolemaa (mihin hänellä on oikeus), jolloin anoppi ei olisi hänelle niin julma. Sun Chu vastustaa asiaa edellä olevista (ei siis humaaneista) syistä, mutta joutuu lain mukaan suostumaan siihen. Hän puolestaan vaatii kuitenkin, että Hopealootus toteuttaa teloituksen samalla tavalla kuin hänen miehensä kuoli eli hyppäämällä itse puusta puunkerääjän päälle, eikä Hopealootus enää pidäkään tästä ajatuksesta, koska saattaisi itse kuolla pudotessaan. Sun Chu lohduttaa epätoivoista Hopealootusta kertomalla, että on tarjonnut anopille valtavaa summaa, minkä tämä on hyväksynyt, ja Hopealootus on nyt vapaa ja voi naida Sun Chun, vaikkei leskinaisilla olekaan tapana mennä uudelleen naimisiin. Hopealootuksen vanhemmatkin hyväksyvät tämän, ja Sun Chu on näin ensimmäisen kerran voittanut Hopealootuksen älyjen taistossa.

Henkilöhahmot ovat erikoisia. En sanoisi, että he ovat tapojen sitomia, vaan ennemminkin, että he ovat kokonaan tavat sisäistäneitä – näytelmässä toistuu jatkuvasti ajatus it is the custom and must, therefore, be correct. Alussa Madam Chung esimerkiksi moittii miestään pitkän ja harmonisen avioliiton jälkeen vain yhdestä asiasta, siitä, ettei tämä ole ottanut useampaa vaimoa, minkä takia ihmiset pitivät Madam Chungia kotihirmuna ja hänen miestään epämiehekkäänä. Henkilöt eivät tämän takia tunnu varsinaisesti moraalisilta tai epämoraalisilta, miellyttäviltä tai epämiellyttäviltä, ja vaikka heillä onkin vahvoja tunteita, he ovat valmiita alistamaan nämä perinteelle. Hopealootuksessa ja Sun Chussa on kuitenkin pieniä viitteitä siihen, että toisinkin voi ajatella, ja näytelmän onnellinen loppukin on perinteen vastainen.

En tiedä, onko näytelmä tarkoitettu feministiseksi tai naistietoiseksi, mutta sitä on helppo lukea sellaisena: siinä on 15-vuotias tyttö, joka ei ole itse voinut vaikuttaa avioliittoonsa ja joka tapaa miehensä vasta hääpäivänä, patriarkaalinen monivaimoinen yhteiskunta, ja miniöiden ja leskinaisten huono asema ilmenee selvästi. Näytelmä ei kuitenkaan ole erityisen tunteisiin vetoava, vaan tuntuu enemmänkin shakkipeliltä, jossa nappulat liikkuvat rauhallisesti tiettyjen sääntöjen mukaan, ja sen yleissävy on kevyt.

Sitten niistä mielenkiintoisista, modernin tuntuisista kerrontaratkaisuista. Kun en tunne vanhaa kiinalaista teatteria, en osaa sanoa, ovatko nämä todella tyypillisiä sille. Henkilöt rikkovat neljännen seinän puhuttelemalla yleisöä suoraan ja esittelemällä itsensä ja elämäntilanteensa ensimmäisen kerran lavalle tullessaan. Lavastus on viitteellistä ja minimalistista: puuta, josta puhutaan usein, esittää salko, johon on kiinnitetty muutamia tekolehtiä. Kun henkilö juo viiniä, hän on juovinaan näkymättömästä lasista, ja henkilöt ihailevat kolmella paljaalla askelmalla esitetyn ”puutarhan” näkymättömiä kukkia. Surua ja häpeää ilmaistaan kasvojen eteen nostetulla puvun leveällä hihalla, surua kyllä myös itkulla. Kun tapahtumat siirtyvät vankilaan kolmen kuukauden päähän, näyttämöavustaja (attendant) ilmaisee ajan kulun kiertämällä pitkin askelin kolme kierrosta myötäpäivään. Hän tosin kertoo ajan kulun myös sanoin ja kertoo lisäksi, missä ollaan, samoin kuin taas puutarhaan siirryttäessä.

Erikoisinta on kuitenkin se, että näyttämöllä on alusta loppuun asti koko ajan lavastemies (property man), joka näytelmän alussa on asettelemassa salkoa paikalleen ja jää sitten näyttämön taka-alalle rennosti seisoskelemaan kahden tuolin taakse, mistä hän tuo tuoleja roolihahmoille aina tarvittaessa. Näytelmän alkupuolella hän rentoutuu tuolissa istuessaan ja piippua poltellessaan liikaakin, eikä huomaa Chung Tain viittausta tuoda tuoli, jolloin Chung Tai pyytää keskustelun keskeyttämistä anteeksi vaimoltaan ja tyttäreltään ja huutaa miehelle, että tämän pitää tuoda tuoli. Kun mies juoksee paikalle tuolin kanssa, suuttunut Chung Tai sanoo hänelle: Don't you know this play? Watch yourself from now on! Näytelmän lopussa muiden henkilöiden jo poistuttua paikalta mutta Hopealootuksen vielä hyvästellessä rakasta puutaan lavastemies alkaa viedä pientä pöytää ja tuolia lavan taakse, ja esirippu laskeutuu.

Kiinnostava näytelmä. Vaikka tunnettuja Norman Williamseja on useita, en löytänyt yhtään sen nimistä näytelmäkirjailijaa.

Minusta tulee tämän näytelmän myötä nelinkertainen perehtyvä lukija Shakespearen sisarukset -haasteessa: olen lukenut seitsemän näytelmää, joista viisi kuuluu kohtaan BDFG. Kuolleita ei-suomalaisia itselleni tuntemattomia mieskirjailijoita on tosin ollut helppo löytää, mutta muunkinlaisia näytelmiä aion myöhemmin lukea. Tässä Invitation to Drama -kirjassa on esimerkiksi kokonaista neljä naisten kirjoittamaa näytelmää.

Norman Williams: A Battle of Wits, 1956(?), 31 sivua. Kirjassa Invitation to Drama. One Act Plays for Secondary Schools, selected and edited by Andrew A. Orr, 1962 (1956). Edward Arnold (Publishers) Ltd. 196 sivua.

Lisäys 27.5.2020.