Nils Hövenmark: Olen utelias ja kuollut (Döden i Svartselet, 1970)

Satuin vuosia sitten lukemaan ruotsalaisen Nils Hövenmarkin pari dekkaria ja pidin niistä, joten nyt ajattelin lukea Hövenmarkeja uudelleen/ensimmäisen kerran, löysin niitä kirjaston varastosta yhteensä viisi. Tämä kirja sijoittuu 50-luvun lopulle pieneen Svartselen kuntaan Pohjois-Ruotsiin, jonka asukkaat jakautuvat kahteen ryhmään: pikku hökkeleissä tai mökeissä asuviin seitsemään voromäkeläiseen, joille viina maistuu enemmän tai vähemmän (mutta jotka kuitenkin ansaitsevat melkein kaikki elantonsa työnteolla), ja keskustassa asuviin ”sosiaalisesti hyvin sopeutuneisiin”. Jälkimmäisiin kuuluu mm. kunnanhallituksen puheenjohtaja Victor Swenson, joka on tottunut saamaan haluamansa ja joka nyt haluaa muuttaa järven rannalla sijaitsevan Voromäen hyvin toimeentulevien omakotialueeksi ja siirtää paikan ”sosiaalitapaukset” muualle ”rotanpesistään”, jotkut vanhainkotiin, muut väliaikaisiin asuntoihin tai eläkeläisasuntoon.

- Eihän noista ihmisistä ole kenellekään harmia! Ne haluavat vain elää omalla tavallaan. Minä tiedän että Puna-Kallen asunto muistuttaa lähinnä läskilaatikkoa jossa on öljykamiina. Totta kai hänen on parempi olla vanhainkodissa. Mutta eikö hänet pitäisi houkutella sinne eikä pakottaa? Ja ajatelkaa Iloista Emiliaa! Ei hän asu niinkään hullusti. Tietenkin mökki on pieni. Mutta hyvin hoidettu, ja puutarhatilkku on oikein hieno. Eikö ole sääli ajaa hänet sieltä väkisin? Ja rakennustoimiston mukaan tuon alueen hyväksikäytöllä ei ollut niin kiire.

- Päätös on tehty. Lounasaika, hyvät herrat, sanoi Victor Swenson.

...

- Kysyin uskotko sinä todella että ne saavat paremmat oltavat.

- Kyllä, parempitasoiset. Epäilemättä.

- Mutta paremmat? Onnellisemmat olot?

Kamreeri vilkaisi ylös ja katsoi Blomia silmiin.

- En!

Tämä on kuitenkin vain sivujuoni kirjassa, jonka eräänlainen keskushenkilö on tuhattaituri ja tavaroiden korjaaja Erik Bleck. Hän on vaitelias, ihmisarka, syrjäänvetäytyvä, surumielinen mies, joka on muuttanut paikkakunnalle vasta vuosi pari sitten, ja josta kukaan ei tiedä oikein mitään. Hän on harmittoman tuntuinen, mutta hänen olemassaolonsa hämmentää kuitenkin pikkupaikkakunnan ihmissuhteita niin, että tuloksena on lopulta murha ja toinenkin, ja on mahdollista, että Bleck on syyllinen. Murhien ratkojina toimivat nimismies Vilhelm Lundberg ja hänen ystävänsä, amatöörisalapoliisin asemassa oleva Gudrun Frisk ja hänen toimelias ja hyväsydäminen kotiapulaisensa Elsy (heillä on kuitenkin kirjassa vain melko pieni osa).

Kirjan ensimmäinen (onneksi lyhyt) luku oli mielestäni harvinaisen tylsä – kuvailua, josta en ole koskaan oikein pitänyt; muu kirja taas on mukavasti dialogipitoista – ja muutenkin kesti jonkin aikaa, ennen kuin pääsin lukemisen vauhtiin. Kirja kuitenkin palkitsi henkilögalleriallaan: se keskittyy lähinnä Voromäen ”sosiaalitapausten” elämään, mutta se kuvaa heitä myötätuntoisesti, ihmisinä, joilla on ihmisarvo, luonne, tunteet, ajatukset, omat surunsa ja ongelmansa ja omat toiveensa, ja jotka ovat kaikki omia persooniaan, tekevät töitä ja tulevat kohtalaisesti toimeen muiden ihmisten kanssa. Kirja ei kaunistele heitä, heidän puhetapaansa tai heidän elämäänsä, mutta se ei ole mitään kurjuudessa rypemistä eikä pelkkää viinankittaamista. On vaikea keksiä dekkaria (tai juuri muutakaan kirjaa), jossa yhteiskunnan laitapuolen eläjiä kuvataan näin ystävällisesti ja yksityiskohtaisesti: Christien ajan dekkareissa köyhiä viinaanmeneviä ihmisiä ei juuri esiinny, tai jos esiintyy, vain statisteina. Luullakseni nykyisissäkin dekkareissa henkilöhahmot ovat yleensä hyvin toimeentulevia, ja syrjäytyneitä on lähinnä vain anonyymeinä pikkurikosten tekijöinä tai väkivaltaisina tyyppeinä (myönnetään, olen lukenut aika vähän nykydekkareita).

Hövenmarkin kirja on myös kertomus siitä, miten valtava syyllisyyden tunne voi vaikuttaa ihmiseen, ja siitä, voiko elämän ja ihmisten haavoittamilla ja itsensä monella tavalla epäonnistuneiksi kokevilla ihmisillä olla uutta mahdollisuutta onneen ja läheisyyteen.

Päivö Taubertin suomennos ei aina tuntunut ihan onnistuneelta. Ihmettelin myös lukiessa Swensonin nimeä - eikö sen pitäisi olla Svensson? Sitten erään kirjan henkilön huomautuksen perusteella ajattelin, että ehkä kaupunginhallituksen puheenjohtaja on muuttanut nimensä "hienommaksi", mikä sopisi hänen luonteeseensa.

Tämä oli sen verran kiva kirja, että jatkan muilla Hövenmarkeilla myöhemmin.

Helmet-haaste nro 7. Kirjassa rikotaan lakia.